Reseptejä lehtikeräyslaatikosta

Selaan monesti lehdistä ensimmäiseksi ruokaohjeet.Ruokaohjeet ovat myös syy siihen, etten malta luopua vanhoista numeroista heti, kun olen lukenut lehden. Jään haaveilemaan. Tuota voisi kokeilla. Miltähän tuo maistuisi? Tuo ohje pitää ottaa ylös. No, sinnehän ne monesti lehtipinoon hautautuvat ja kun yhtäkkiä saa ajatuksen, että sitä ja tuota voisi tehdä, niin arvatkaa vaan, löytyykö ohjetta. Löytyykö muita hamstereita kuin allekirjoittanut?

Suosikkilehteni ruokaohjeiden suhteen taitaa olla Kodin Kuvalehti. Itselleni ei sitä tule, mutta ahmin ohjeita kyläpaikoissa. Viimeksi kirjoitin ylös munakoisolasagnen ohjeen. Siitä bloggaillaan varmasti talven aikaan. Arvostan nimenomaan painettua lehteä, netin reseptihauista en saa samaa fiilistä, vaikka samat reseptithän ne lehden nettisivuillakin pyörivät. Kodin Kuvalehden sivuilla lukijat saavat arvioida reseptejä antamalla tähtiä. Ihan kiva, mutta pimentoon jää sitten se, että miksi jokin ruoka on saanut hyvän tai huonon arvion.

Viikoittain ilmestyvä Me Naiset tarjoaa ruokaohjeita teemojen ympärillä. Hauskaa! Yksi suosikeistani viime vuonna oli juttu, jossa tuunattiin hodareita eri maailmankolkkiin. Mukana oli muistaakseni Yhdysvallat, Saksa ja oma kotoinen Pohjanmaa. Tuon jutun jälkeen meillä on tehty hodareita muutaman kerran, aina tosin kotitekoisiin sämpylöihin. Valitettavasti Me Naisten reseptihaku (tai oikeammin artikkelihaku) on vähintäänkin sekava, enkä löytänyt linkkiä tuohon hodarijuttuun. Lähetin palautetta, katsotaan, saadaanko ohjeita.

Uudistunut Kotivinkki on yllättäjä! Sen ohjeet ovat saaneet minut puolelleen ja usein lehdessä on jotain kokeilemisen arvoista. Tosin nettisivu oli aluksi hieman sekava.Sivulla voi hakea reseptejä kriteerein viimeisimmät, luetuimmat, aakkosjärjestykseen, suosituimmat ja kommentoidut. Ja löytyihän sieltä perinteinen hakukin, ei vain sattunut ensin silmään. Suosituimmat listan ensimmäisenä ruutuun muuten hilahti nakkiwokki, heh.

Itse olen paperiversioiden kannattaja. Ne välittävät kivasti tunnelmaa ja ovat konkreettisempia. Ruudun ääressä selaillessa minulle iskee hiipivä epätoivo ja niskajumi. Paperiversiotkaan eivät mene hukkaan, sillä ystäväpiiristäni löytyy kierrättäjiä. Kesällä mainitsin naisporukalle aivan ohimennen jotain lehtikeräykseen heittämistäni lehdistä ja alta aikayksikön lehtilaatikolla kävi kuhina ja hyvä ettei kissatappelu. Ja niin tyhjeni meidän lehtikeräyslaatikko. Joten tiedän, kenelle vinkata, kun lehtipinoa seuraavan kerran johonkin kiikutan.