tiistai 11. tammikuuta 2011

Helppo taivaallinen suklaakakku

En tiedä, kenen ohjeesta alunperin on kyse, mutta itse sain reseptin kylkiäisiksi kerran kynttiläkutsuilta. Sen jälkeen tämä kakku on ollut varma nakki ainakin kevättalven jälkkärinä, juhannuksena, synttäriviikonlopulla Kolilla ja nyt, kun tuli kyläilijöitä. Olen tehnyt kakun siis ainakin neljä kertaa tänä vuonna!

Ohjeita on paljon, omassani on hieman vähemmän jauhoja ja kerronpa, miksi. Kun eka kerran tein tätä kakkua, vilkaisin vain reseptiä ja hatara muistini petti ja laitoin kakkuun vain 1,5 dl vehnäjauhoja. Ja hyvä tuli. Parasta oli, kun kakkua popsinut Karita kirjoitti itselleen reseptiin ylös, että jauhoja 2,5 dl tai 1,5 desilitraakin riittää! Sitä reseptiä on mukava ihmetellä, kun ei myöhemmin enää muista, mistä on kyse. Mutta sen jälkeen olen tehnyt kakun noin 2 dl:lla jauhoja, että varmasti jää mukavan kosteaksi rakenteeltaan.



Helppo taivaallinen  suklaakakku (10:lle)

200 g tummaa suklaata
200g voita
4 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata voi miedolla lämmöllä ja pilko joukkoon sulamaan suklaa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon suklaa-voiseos. Sihtaa sekaan jauhoseos varovasti sekoitellen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan (halk. n. 25cm) tai vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Paista 225 asteessa 10-12 min (alataso käy hyvin).Uunissa kakku kohoaa muhkeaksi, mutta lässähtää uunista otettaessa ja näin on tarkoituskin. Kyseessä on mud cake.

Kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä. Säilytä jääkaapissa. Tarjoa jäätelön ja mansikoiden tai mansikkakastikkeen kera.

Ps. Mitä muuten tarjoatte suklaakakun kaverina? Onko kokemuksia vatkatusta ranskankermasta?

1 kommentti:

  1. Tein juuri koulussa juuri tän tyylistä kakkua ja siinä oli kaverina mascarponevaahtoa maustettuna ja sit vadelma,vesi+sokeri keitettynä.Siis siitä tuli liemi.Jompi kumpikin on kiva.mascarbonen maustimme vaniljalla.

    VastaaPoista