torstai 13. tammikuuta 2011

Nopsat kotiburgerit

Viime viikolla meillä oli yökylässä sukulaispoika. Yhteisellä kauppareissulla päädyttiin siihen, että tehdään iltaruoaksi itse hampurilaisia. Pakkasessa oli kotitekoisia sämpylöitä, joten tarvittiin pihviainekset ja jotain kastiketta. Itse olisin mielinyt jotain kotitekoista dippiä tai muuta, mutta päätösvalta oli tällä kertaa nuoremmalla osapuolella ja hän valitsi hampurilaiskastikkeen.

Pihvien ohje on ihan maailman helpoin, yhdessä lasten kanssa tekeminen onnistuu siis alusta loppuun. Käytin kaupassa jauhettua jauhelihaa (nauta 60% - possu 40 %) ja liha oli erinomaista tähän tarkoitukseen. Paistijauhelihasta tulee ehdottomasti liian kuivaa ja toisaalta kaupan vakuumipakatut sika-naudat ovat liian rasvaisia ja vähälihaisia hyvän lopputuloksen takaamiseksi. Hyvästä lihasta kauppias tunnetaan vai miten se meni.

Pihvit 8 kpl

500 g nauta-sikajauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineksia
1/2 tl mustapippuria
1 kananmuna

Kaikki ainekset sekoitetaan hyvin ja muotoillaan pihveiksi. Paistetaan pannulla useampi minuutti keskilämmöllä per puoli. Pihvien kypsyyden voi tarkistaa leikkaamalla koepihvin puoliksi tai pienen loven pihviin.




Lisäksi:
sämpylöitä
ketsuppia ja sinappia
juustoa
hampurilaiskastiketta tms. oman maun mukaan
salaattia
suolakurkkua
tomaattia
hienonnettua sipulia tai paahdettua sipulia

Paahda tai lämmitä sämpylät. Lisää höysteitä maun mukaan.

1 kommentti:

  1. Kotiburgerit kruunaa omatekemät sämpylät. Ei ihan niin nopea tehdä mutta niitä voi tehdä kerralla pakkaseenkin!
    http://reseptitaivas.fi/reseptit/hampurilaiss%C3%A4mpyl%C3%A4t

    VastaaPoista