perjantai 3. elokuuta 2012

Grilliruokaa

Tuplajuusto ja juustopekoni.
Siis grilliltä ostettua ruokaa.

Taannoin törmäsin Pastanjauhannan keskusteluun Suomen parhaista grilleistä. Melkein pitäisi kirjata muistiin tulevia Suomen-retkiä ajatellen muutama hyvä grilli. Muuten, jos jollakulla on joku hyvä grillipaikka mielessä, niin vinkatkaa toki!

No, Tuen grilli Lappeenrannassahan on tunnettu paikallinen ilmiö ja niinpä meidänkin perhe änki nakkijonoon kotimaanmatkalta palatessamme.

Ihan hiton hyvänmakuiset tuplajuustohampurilanen ja juustopekonihampurilainen. Olin ihan tosi nälkäinen, sillä voi olla osuutensa arvioon, mutta pihvi, kastikkeet ja erityisesti kaaliraaste olivat mieleeni. Ja savujuusto! Ainoa miinus on se, ettei sudennälkä tuollaisella hanpurilaisella lähde. Jos välissä olisi tuhdimpi pihvi, homma voisi korjaantua.

Kunhan tilaisuus tulee, menen uudestaan ja testavaksi joutuu lihapiirakkaosasto.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti