tiistai 28. kesäkuuta 2011
Lasagne
Tavallinen mutta niin hyvä lasagne. Itse teen lasagnen aina summanmutikassa ja sikispä lopputulos on aina arvoitus maistamiseen asti. Joissain paikoissa on ihanaa lasagnea, jossa on runsaat, paksut kastikkeet selkeinä kerroksinaan ja tällaista en kotioloissa ole oikein saanut aikaan. Toki kastikkeita voisi laittaa vai yhtä aina yhteen kerrokseen, jolloin kastikkeet pysyisivät erillään.
Tällä kertaa nälissämme unohtui ottaa kuva valmiista, mutta haitanneeko tuo...
Lasagne (6: lle)
9 lasagnelevyä
Jauhelihakastike:
400 g naudan paistijauhelihaa
2 sipulia
2 rkl vehnäjauhoja
500 g paseerattua tomaattia
3 - 4 dl vettä
loraus balsamiviinietikkaa (noin 1 - 2 tl)
1 - 1½ tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
½ tl timjamia
1 rkl kuivattua oreganoa
mustapippuria myllystä
2 rkl ketsuppia
Juustokastike:
25 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
150 - 200 g juustoa (esim. kermajuustoa, mozzarella ja osa raastettua parmesania)
(suolaa)
1. Jahuelihakastiketta varten paista jauheliha ja sipuli ja lisää joukkoon venhäjauhot. Lisää tomaatti, vesi ja mausteet ja keittele kaikessa rauhassa.
2. Juustokastiketta varten sulata voi ja sekoita siihen vehnäjauhot. Vispaa maito joukkoon ja kuumenna vispaten, kunnes kastike kiehuu. Keitä hiljalleen pari minuuttia. Ota pois liedeltä, lisää raastettu juusto ja sekoita, kunnes juusto sulaa.
3. Kasaa vuokaan kerroksittain kastikkeita ja lasagnelevyjä, päällimmäiseksi juustokastiketta.
4. Paistaa 180 asteessa 35- 45 minuuttia ja anna vetäytyä 10 minuuttia ennen tarjoamista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vaikuttaa hyvalle. Pistan reseptin talteen ja kokeilen heti ens viikolla :)
VastaaPoistapst, inhoan muuten tuota varmennetta, kun aina saa arvailla sanoja. Joskus en jaksa kommentoida ollenkaan, kun aikaa tuhraantuu tekstin tihrustamiseen. Anteeksi negatiinen viesti, mutta se kohdistuu vain tahan varmenteeseen. :) Lasagne, vaikkakin puolitekoinen, nayttaa mehukkaalta!