torstai 16. kesäkuuta 2011
Kermainen broilerikeitto
Koko viime viikkoon ei varsinaisesti päässyt kokkailuhommiin, koska olimme reissussa. Maanantaina oli kiva palata arkeen ja lounasaikaan tekaisin lihapullakastikkeen ja perunamuusia sekä tämän broilerikeiton.
Tein keiton valmiista keittokasvispussista. Se on siitä kätevä, että keitto on nopea valmistaa ja kaikki kasvikset kypsyvät samaan aikaan. Ja joskus on ihan kiva oikaista ruoanlaitossakin. Maissi maistuu keitossa kivasti, vaikka sitä olikin vähäinen määrä. Jotain keiton makoisuudesta omalla kohdallani kertoi se, että söin lounaaksi mieluummin keittoa kuin edellisenä päivänä tehtyä pizzaa.
Kermainen broilerikeitto
750 g keittokasviksia (perunaa, porkkanaa, purjoa jne.)
1 l vettä
½ tl suolaa
1 - 2 tl kuivattua persiljaa
300 g broilerin filesuikaleita
öljyä
1 pieni prk maissia
2 dl ruokakermaa
2 tl paprikajauhetta
mustapippuria myllystä
½ tl valkosipulijauhetta
(½- 1 tl sitruunaista marinointimaustetta)
suolaa
1. Keitä kasvikset kypsäksi suolalla ja persiljalla maustetussa vedessä. Huomio kasvisten mahdolliset erilaiset keittoajat.
2. Paista fileesuikaleet kypsiksi pannulla öljyssä. Mausta suolalla, paprikalla ja pippurilla. Lisää keiton joukkoon.
3. Lisää joukkoon ruokakerma ja valutettu maissi ja mausa keitto. Kuumenna ja keitä vielä pari minuuttia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti