Ellin serkkujen kanssa paitsi leivottiin, niin tehtiin myös pizzaa. 4- ja 8 -vuotiaat serkut olivat melkoisia pizzamestareita. Tein taikinan ja kaulin, pilkoin täytteet ja lapset hoitivat taiteellisen puolen. Olen kasvanut siihen ajatukseen, että keittiö kuuluu kaikille ja lapset ovat tosi innokkaita ja hyviä apulaisia, ainakin tiettyyn ikään saakka. Itse muistan, että halusin lapsena auttaa taikinoiden teossa, pikkuleipien tekemisessä muoteilla, jauhelihan paistamisessa ja rosettien kastamisessa öljyyn. Ja onneksi äiti antoi kokeilla! Haluan totisesti olla samanlainen siinä suhteessa ja vaikka rapatessa roiskuu, on lasten onnistumisen ilo sen arvoista.
4-vuotiaalla ja minulla oli pienehköjä käsitteellisiä ongelmia pizzan täyttämisessä. Hän läväytti onnellisena täytteet keskelle pizzaa ja minä yritin neuvoa, että levitä ne tasaisesti ympäri pizzaa, mutta kärsimättömyyttäni sitten hieman autoin, kun sanallaisia ohjeita en osannut muotoilla. Oikein harmitti, että olisiko sillä nyt sitten ollut niin väliä, olisipahan ollut lapsen näköinen. Epäilytti kyllä hieman, että olisiko kukaan sitten halunnut syödä niitä täyttämättömiä osia. Vaan ehkäpä lapsella olisi ollut tähän loppuviimein vielä jokin luova ratkaisu, joka jäi nyt näkemättä.
Pizzoja on blogissa tehty aiemminkin, ks. pizza. Nyt pohjaan käytettiin vehnäjauhojen lisäksi myös hieman ohra- ja ruisjauhoja. Täytteet lapset valitsivat. Minä diktaattorina ilmoitin, että joka pizzaan tulee kuitenkin pikkutomaatteja, jotta vähän saataisiin väriä ja vitamiinia ü
Kun pizzat tulivat uunista, minä sirottelin päälle reilusti oreganoa ja lapset odottivat innokkainan pöydässä. Kun nostin lautasen neljävuotiaan eteen, hän katsoi pizzaansa ja huudahti: "Yök, tässä on kauheasti pippuria!" Minä tuumasin, että se on oreganoa ja sitä on
aina pizzassa. Ei enää vastalauseita vaan tyytyväistä mussutusta.
Erityisterveiset lähtevät tällä kertaa kaikkiin kotikeittiöihin, jossa lapset ovat tervetulleita soppakauhan varteen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti