torstai 30. elokuuta 2012

Osallistu arvontaan! Täällä juhlitaan!

Kanacaesar (Tallinnan herkkuja)

Hip hei ja hurraa! Nyt juhlitaan ainakin kahta asiaa: blogissa on virallisesti ainakin sata leipomusta (blogitekstejä yhteensä 360) ja käyntejä sivustolla on rapiat 150 000! Ihanaa ja kiva, kun käytte kurkkimassa!

Nyt käyntiin blogin historian neljäs kisa. 
Aiemmin on kyselty kevätherkuista, suosikkileivonnaisista ja kesäkahviloista.

Nyt tuplajuhlien kunniaksi saatte kertoa suosikkibroileriruokanne! (Kasvissyöjät pavuista!) Sillä pienellä viestillä osallistutte sitten palkinnon arvontaan. Ja kun nyt tähän asti olet jo lukenut, niin nopsasti lyhyt kommentti kisaan.

Palkinto ei sitten mitenkään liity kanasiin, vaan koristeluhommiin keittiössä! Osallistukaa, aikaa on 16.9. saakka! Jättäkää vaikka sähköpostiosoite, ainaskin rekisteröitymättömät tai blogittomat ü

Huomasitte varmaan lukuisista huutomerkeistä, että oon vähän innoissaan!!!!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Puolukka-murupullat (100. leivonnainen)

 

Viime reissulla Oulussa Meriläisen leipomon puolukkapullat kerta kaikkiaan hurmasivat minut. Ja kun anoppi kuin tilauksesta kiikutti eilen meille puolukoita, niin vihdoin pääsin tekemään oman versioni näistä ja toteuttamaan lupaukseni toisesta herkullisesta puolukkareseptistä. Aiemmin julkaisin siis jo tämän puolukkakuivakakun.

Puolukkapullat saivat virallisesti kunnian olla blogini 100. leivonnainen. Aika hyvin!


Puolukka-murupullat 16 kpl

Taikina (2½ dl:n pullataikina)
2½ dl vettä
1/3 pkt hiivaa
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
75 g voita
6 ½ - 7 dl vehnäjauhoja

Puolukkatäyte:
200 g puolukoita
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
2 rkl perunajauhoja

Muruseos:
50 g voita
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria

1. Valmista pullatakina. Liota kädenlämpöiseen veteen hiiva, lisää sokeri ja kardemumma ja sekoita.
2. Lisää noin puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon pehmeä voi  ja lisää vähitellen loput jauhot samalla taikinaa vaivaten.
3. Kohota kaksinkertaiseksi noin 30 minuuttia.
4. Kaulitse taikina pöydällä vajaan sentin paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi (n. 50 x 40 cm).
5. Sekoita puolukkatäytettä varten kaikki ainekset kulhossa. Voit painella puolukoita hieman rikki, niin neste sitoo sokeria ja perunajauhoja. Ripottele täyte levylle.


6. Rullaa levy tiivisti rullalle ja leikkaa 16 palaan. Nosta palat leivinpaperin päälle kierrepuoli ylöspäin. Anna pullien kohota 10 minuuttia.


7. Valmista muruseos. Sulata voi ja sekoita joukkoon vehnäjauhot ja sokeri.
8. Voitele pullat kananmunalla. Nostele päällä muruseos. Voit hieman painaa muruseosta, jotta se jää hyvin pullan pinnalle.
9. Paista pullia uunin keskitasolla 225 asteessa 14 - 17 minuuttia.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kantarelliohratto ja caesarsalaattinen


Sain kantarelleja ja tein niistä tällaista ohrattoa. Kaveriksi caesarsalaatin tyyppistä salaattia ja kyllä oli mukavaa arjen hemmottelua!Puhun tässä vaan caesarin tyyppisestä, koska minulla ei ollut anjovista saatika majoneesia, joten tein simppelimmän version.

Yhteistä näillä kaveruksilla (caesar ja risotto/ ohratto) on se, että molempien ruokien kruunu on hyvä parmesaani! Ohjeet ovat vähän hätäiset, tein niin hetken fiiliksissä, etten kovin kiinnittänyt reseptiikkaan huomiota, mutta enköhän muistanut kaiken ü



Kantarelliohratto (4:lle)

½ - 1 l kantarelleja
1 sipuli
1 rkl öljyä
2 dl ohrahelmiä
n. 8 dl vettä
½ tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria
50 g parmesaania vastaraastettuna
persiljaa

1. Paista pilkottuja kantarelleja ja sipulia pannulla, kunnes sienistä on haihtunut vesi.
2. Lisää hieman öljyä ja ohrahelmet ja kuullota hetki.
3. Lisää kuumaa vettä erissä ja sekoittele ohrattoa sen kiehuessa. Mausta ohratto suolalla, pippurilla ja situunamehulla. Hauduta, kunnes ohrahelmet ovat kypsiä.
4. Lisää vastaraastettu parmesaani. Sekoita. Lisää pinnalle persiljaa ja hieman parmesaanilastuja.

Casearsalaattinen

1 kerä rapeaa salaattia
pätkä kurkkua
2 viipaletta hyvää maalaisleipää

Kastike:
vajaa 1 rkl sitruunamehua
1 tl worchesterkastiketta
1 tl dijon- tai väkevää sinappia
½ tl sokeria
ripaus suolaa
hieman mustapippuria
1 dl kermaviiliä
½ dl raastettua parmesaania

1. Revi salaatti, pilko kurkku, sekoita keskenään. Paahda leivät ja kuutioi.
2. Valmista kastike. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Sekoita salaattiseokseen.
3. Lisää pinnalle leipäkuutiot ja lisää raastettua parmesaania.

lauantai 25. elokuuta 2012

Pekoni-kesäkurpitsapiirakka



Vähin aineksin valmistuva piirakka, joka on mukavan mehevä kesäkurpitsasta johtuen.

Pekoni-kesäkurpitsapiirakka

Pohja:
100 g voita
200 g vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 rkl vettä

1 pkt (170g) pekonia
1 sipuli
200 g kesäkurpitsaa

n. ½ tl suolaa
mustapippuria

2 kananmunaa
2 dl kermaa (ruoka-  tai kevyt-)
n. 50 g parmesaania

1. Pohjaa varten mittaa kulhoon vehnäjauhot, suola ja lisää paloiteltu voi. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää lopuksi vesi. Sekoita taikina tasaiseksi ja nosta jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi.
2. Valmista sillä välin täytteet. Leikkaa pekoni kuutioiksi ja kaada kuutiot kylmälle pannulle. Laita pannu kuumenemaan ja annan pekonin ruskistua välillä sekoitellen. Siirrä valmiit pekonit sivuun odottamaan.
3. Pilko sipulit puolikkaiksi renkaiksi. Viipaloi kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota sipuleita hetki. Lisää sitten kesäkurpitsaviipaleet ja jatka paistamista muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla.
4. Sekoita kulhossa kananmunat ja kerma.
5. Taputtele piirakkataikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Voit käyttää tavallista pyöreää piirakkavuokaa, 20 x 30 cm vuokaa, tai 6 isompaa annosvuokaa.
6. Kaada pohjan päälle muna-kermaeos. Ripottele päälle sipulit ja kesäkurpitsat ja pintaan pekonikuutiot ja hieman parmesaaniraastetta.
7. Paista 180 asteessa n 30 minuuttia.

perjantai 24. elokuuta 2012

Saksanpähkinäleipä




Tässä yksi versio elonkorjuuleivän taikinalla toteutetusta leivästä. En oikeasti leivo juuri muita taikinoita, kun tätä elokorjuuleipää, se vain toimii ja tuloksena on poikkeuksetta makoisaa leipää.

Saksanpähkinäleipä sopisi hyvin juustoiltaan ja sen päälle sopivat oikein hyvin myös makeat hillokkeet ja marmeladit.

Saksanpähkinäleipä 2 kpl

8 dl vettä
10 g hiivaa
2 tl suolaa
1 kg jauhoja
100 - 150 g saksanpähkinöitä murskattuna

1. Sekoita haaleaan veteen hiiva, jauhot ja suola ja vaivaa taikina sekaisin.
2. Nostata taikinaa noin kolme tuntia. Käy vähän kääntelemässä taikinaa puolen tunnin - tunnin välein. 
3. Murskaa pähkinät ja vaivaa varovasti valmin taikinan joukkoon. Voit laittaa pähkinöitä vain puolikkaaseen taikinaan, niin saat tavallisen ja pähkinäleivän.
4. Pyöräytä leiväksi, älä vaivaa tai kääntele turhaan. Nostat leipiä liinan alla vajaa tunti.
5. Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia, laske lämpö 200 ja paista vielä 15 - 20 minuuttia tai kunnes ovat kunnolla ruskeita ja pohja kumisee. Voit laittaa uuniin pienen metallisen vesikipon, niin saat pinnat rapeiksi.
6. Jäähdytä ritilällä ilman peittoa.

torstai 23. elokuuta 2012

Saksanpähkinäbrowniet


Kyllä sopiva palanen brownieta tekee tavallisemmastakin päivästä vähän ylellisemmän. Varsinkin, kun taikinaan upotetaan vielä saksanpähkinöitä. Ohje on alunperin Yhteishyvästä.

Saksanpähkinäbrowniet (12 palaa)

100 g tummaa suklaata
100 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
½ dl maitoa
70 g saksanpähkinöitä rouhittuna

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Vatkaa joukkoon kananmunat ja jäähtynt, sula suklaa.
3. Sekoita joukkoon lopuksi jauhoseos ja maito sekä rouhitut pähkinät.
4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (20 x 30 cm) ja paista 175 asteessa 20 - 25 minuuttia riippuen siitä, haluatko sisuksesta kosteamman vai kakkumaisemman.
5. Tarjoa vaniljajäätelön kera.

maanantai 20. elokuuta 2012

Porkkana-omenajuustokakku


Leivontafoorumilla oli hauska sadonkorjuuaiheinen haaste ja tokihan siihen saattoi taas lomien jälkeen osallistua. Aiheena oli sadonkorjuu, joten omenat ja porkkanat sopivat siihen erinomaisesti.

Porkkanan maku on melko mieto, mutta juustotäytteen kaveriksi oikein hapokkaat karamellisoidut omenat sopivat tosi hyvin ja kruununa päällä on ihanan rouskuvaa kanelimuroketta, joka syntyy helposti pannulla. Tuota muroketta saatoin syödä lusikalla suoraan pannulta...

Porkkana-omenajuustokakku

Pohja:
100 g voita
½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita
½ dl saksanpähkinöitä
½ tl kanelia

Tuorejuustotäyte:
400 g tuorejuustoa
200 g porkkanoita keitettynä ja soseutettuna
1½ dl sokeria
3 kananmunaa
1 dl vispi- tai kuohukermaa
2 tl sitruunamehua
½ tl kanelia

Karamellisoidut omenat ja karamellikastike:
2 omenaa
1 dl sokeria
2 rkl vettä
25 g voita

Kanelimuroke:
25 g voita
1 rkl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita
½ tl kanelia


1. Valmista pohja. Sulata voi. Sekoita kaikki pohjan ainekset yhteen ja painele 22 - 24 cm irtopohjavuoan pohjalle.
2. Valmista täyte. Pehmitä tuorejuusto ja sekoita joukkoon jäähtynyt porkkanasose, sokeri, sitruunamehu, kerma, kananmunat ja kaneli. Vispilällä seoksen saa tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja paista kakkua 170 asteessa 55 minuuttia. Anna jäähtyä useita tunteja, vaikka yön yli jääkaapissa.
3. Valmista pinnalle karamellisoidut omenat. Mittaa paistinpannulle sokeri ja anna sokerin sulaa sekoittamatta lähes kokonaan keskilämmöllä. Sekoita sitten sen verran, että kaikki sokeri sulaa ja sokeri saa hieman väriä. Lisää vesitilkka. Sokeri kovettuu, mutta sulaa veden joukkoon. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Kuori omenat ja lohko molemmat 12 osaan. Lisää omenat pannulle ja anna kiehua karamelliseoksessa noin kolme minuuttia, käännä lohkot ja kiehuta vielä kolmisen minuuttia.
4. Nosta sitten omenat siivilään tai ritilälle ja ota omenoista valuva karamellikastike talteen. Kun omenat ovat täysin jäähtyneet, nostele ne varoen kakun pintaan. Valuta päälle kastiketta.
5. Valmista kanelimuroke. Mittaa ainekset pannulle ja paista koko ajan sekoitellen, kunnes muroke alkaa saada väriä ja rapeutta ja muuttuu murumaiseksi. Kaada lautaselle jäähtymään. Ripottele jäähtynyt muroke kakun pintaan.
6. Koristele halutessasi valkosuklaalla ja kanelilla.

perjantai 17. elokuuta 2012

Puolukka-kuivakakku


Kuivakakut on tosiaan julistettu trendikkäiksi ja eiköhän se trendi vieläkin jatku. itsekin on tullut muutama kakku tehtyä. Tässä kakussa on hyvä, oikeastaan jo syksyinen makumaailma, puolukka ja kaneli on oiva pari! Ja puolukat ovat haasteellisia, niille ei tahdo keksiä niin paljon käyttöä kuin mustikoille, joten hyviä vinkkejäkin otetaan vastaan! Tulossa tänä syksynä myös toinen kiva puolukkaresepti.

Puolukkakuivakakku

3 kananmunaa
2½ dl sokeria
100 g voita
1½ dl (rasvaista) luonnonjogurttia
2 dl vehnäjauhoja
2 dl mantelijauhetta
1½ tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1½ dl sokeroimatonta puolukkasurvosta (tai 200 g kohmeisia puolukoita)

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää vuorotellen sekaan sulaa voita ja jogurttia.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin ja sekoita varovasti taikinan joukkoon.
4. Lisää lopuksi puolukat.
5. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti.

torstai 16. elokuuta 2012

Pienet suppilovahveropiiraat


Tämä postaus tulee suoraan arkistoista. Siksi siis kuivattuja sieniä, eikä tuoreita. Minähän se kovasti haluaisin sienimetsään ja oppia paremminkin tuntemaan sieniä, mutta katsotaan, liikeneekö tänä syksynä aikaa sellaiseen.

Toisekseen, sienisokeri ei ole paras ystäväni, joten etenkään kantarelleja en viitsi turhan usein syödä. Harmi!

Suppilovahveropiiraat

Tämän ohjeen mukaan voi tehdä 12 pientä piirasta muffinipellille tai yhden ison piirakan (27 cm).

200 g vehnäjauhoja (1/5 voi korvata kauraleseillä)
100 g voita (tai 50 g voita ja 50 g kasvirasvavalmistetta)
ripaus suolaa
2 rkl vettä

1 prk (150 g ) ranskankermaa
2 pientä kananmunaa
½ tl suolaa
2 dl emmental-mozzarellajuustoraastetta
n. 3 dl kuivattuja suppilovahveroita
50 g kinkkua tai pekonia
1 pieni sipuli
1 rkl öljyä

1.  Laita suppilovahverot likoamaan vähään veteen muutamaksi tunniksi.
2. Mittaa kulhoon jauhot ja hyppysellinen suolaa.
3. Lisää rasva kuutioina ja nypi jauhojen sekaan.
4. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Nosta kylmään vähintään puoleksi tunniksi.
5. Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota se öljyssä pannulla.
6. Lisää (pilkotut) sienet ja hienonnettu kinkku ja pyöräyttele hetki pannussa.
7. Sekoita ranskankerma, kananmunat, juustoraaste ja suola.
8. Jaa taikina 12 osaan  ja taputtele taikinat muffinisyvennyksiin. Reunat noin 2 cm korkeiksi.
9. Jaa taikinakoloihin ranskankermaseos. Jaa päälle sieni-kinkkutäyte.
10. Paista 175 asteessa keskitasolla 25 minuuttia.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Gratinoitu kukkakaali

Väriä pintaan, mutta ehkä vähempikin riittää ü

Kuorrutettu kukkakaali houkutteli Maku-lehdessä jo aikaa sitten, mutta nyt vasta tuli toteutettua! Lähipiirissä on yksi kasvissyöjä, joten vierailujen aikaan on kiva laitella jotain, mikä kelpaa kaikille.

Tämä on tosi herkkua, sillä gratinointikastike on tarpeeksi paksua. Tarjoile vaikka perunoiden tai ohrahelmien ja keitettyjen kasvien kera. Gratinointikastikkeen voi valmistaa ajoissa, niin se ehtii jäähtyä ja pysyy paremmin kukkakaalin päällä.

Gratinoitu kukkakaali (4:lle)

1 melko suuri kukkakaali
vettä
½ tl suolaa

30 g voita
3½ rkl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
1 dl vettä
½ tl suolaa
60 g juustoraastetta (itse käytin edamia ja grana padanoa)

1. Kiehauta kattilassa vettä ja lisää hieman suolaa. Poista kukkakaalista vihreät lehdet ja paksu kanta ja nosta kattilaan kiehumaan noin 10 minuutiksi. Kaada vesi pois ja halkaise kukkakaali kahtia ja nosta puolikkaat uunivuokaan.
2. Valmista kuorrutuskastike. Sulata kattilassa voi ja lisää sekaan vehnäjauhot. Sekoita vispilällä ja lisää hiljalleen maitoa kastiketta tasaiseksi vispaten. Lisää myös vesi. Keitä muutama minuutti.
3. Raasta juustot ja sekoita kastikkeen joukkoon. Ota kastike pois levyltä ja sekoita, kunnes juusto on sulanut. Mausta kastike vielä suolalla. Anna kastikkeen hieman jäähtyä ja levitä se sitten kukkakaalin päälle.
4. Paista uunissa 225 asteessa reilut 20 minuuttia.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Herkullinen tonnikalalasagne


Koska yleensä ulkoilen lasten kanssa aamupäivisin, on kätevää tehdä ruokia, jotka paistuvat uunissa ulkoilun aikana. Kastikkeet tähän lasagneen tein heti aamutuimaan, annoin niiden jäähtyä aamupalan ajan ja kasasin lasagnen, joka vielä hetkisen odotteli pöydällä ennen uuniin menoa. Paistoin lasagnen uunissa miedolla lämmöllä ja tästä tulikin ihanan pehmeää! Tein juustokastikettakin hieman reilummin, sillä tonnikalalasagnessa erityisesti juustokastikkeella on tärkeä rooli. Tähän lasagneen tulee vain jompaa kumpaa kastiketta levyjen väliin, näin kastikkeet eivät täysin sekoitu.

Tällä lasagnella viimeistään todistin itselleni, että tonnikala voi olla ruoassa superhyvää! Keskimmäisen lasagnelevykerroksen voi korvata kesäkurpitsaviipaleilla, tosi hyvää niinkin. Kesäkurpitsa antaa hieman lisää kosteutta, joten lasagne on melkoisen valuvaa, mutta vastaavasti vettä voi vähentää tomaattikastikkeesta tai nauttia nimenomaan sellaisenaan, niinkuin minä, kun satun lasagnessa juuri rakastamaan runsasta kastiketta.

Tonnikalasagne (4 - 5 annosta)

9 lasagnelevyä
(tai 6 lasagnelevyä ja ½ kesäkurpitsa)

Tomaatti-tonnikalakastike:
2 rkl öljyä
1 sipuli
500 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
2 tl sokeria
½ tl suolaa
½ tl chilimausteseosta
2 tl kuivattua oreganoa
mustapippuria myllystä
2 prk tonnikalapaloja öljyssä

Juustokastike:
50 g voita
6 rkl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
2 dl vettä
½ tl suolaa
100 g juustoraastetta (esim. kermajuustoa ja jotain vahvempaa juusto, esim. parmesaania tai grana padanoa)

1. Valmista tomaattikastike. Kuullota hienonnettu sipuli öljyssä, lisää tomaattimurska, vesi ja mausteet ja anna hautua 20 - 30 minuuttia. Lisää lopuksi valutettu tonnikala paloina, mutta sekoita erittäin vähän, jottei tonnikala hajoa hiutaleiksi.
2. Valmista juustokastike. Sulata kattilassa voi miedolla lämmöllä. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja lisää vähitellen maitoa koko ajan sekoittaen (vispilä hyvä), jotta kastikkeesta tulee sileää. Lisää myös vesi ja suola ja anna kiehua muutama minuutti. Raasta juusto. Nosta kastike pois levyltä, lisää juustoraaste  ja sekoita, kunnes juusto on sulanut.
3. Kasaa lasagne. Levitä alimmaksi puolet tonnikalakastikkeesta. Nosta päälle kolme lasagnelevyä. Kaada seuraavaan väliin puolet juustokastikkeesta. Laita päälle 3 levyä. Seuraavaan väliin loput tonnikalasta, levyt päälle ja päällimmäiseksi kaikki loput juustokastikkeet.
4. Paista 175 asteessa noin tunti. Anna vetäytyä sitten noin 15 minuuttia peitettynä ja sitten herkuttelemaan!


perjantai 10. elokuuta 2012

Pyynikin näkötorni (=munkki)



Kesälomareissulla Tampereella lapset olivat juuri sopivasti nukahtaneet auton takapenkille, joten meillä oli aikaa ajella pitkin Pispalan katuja ja ihastella kauniita taloja upeissa maisemissa. Luonnollinen käyntikohde lähistöllä oli Pyynikki ja mikäpä muukaan meitä sinne veti, kuin kauniit maisemat ja kuuluisat munkit sekä kahvi, joka on kuulemma varta vasten paahdoltaan sävelletty munkkeihin sopivaksi.

Pyynikin näkötorni on hyvä mesta ja sen oli arvannut moni muukin, ainakin silloin kuumimpaan loma-aikaan. Mun mielestä paikka oli käymisen arvoinen ja kyllä ne munkitkin hyviä olivat, jono ulos asti ja todistusaineistona vielä tuo yksi sokerisuu tuossa alla!

torstai 9. elokuuta 2012

Kidneypapupaistos



"Papuruokaa", oli Ellin vastaus, kun kysyin, että mitä hän söisi iltapalaksi. No, sehän passaa, pavuthan on terveellisiä ja proteiinipitoisiakin. Tällaista papupaistosta tein päiväruoaksi ja hyvin tuntui maistuvan sekä liha- että kasvissyöjille. Elli tosiaan halusi sitä sitten myös iltapalaksi. Makumaailma on tuttu texmex-herkuista, mutta toisaalta tässä voi kätevästi vaihdella niin kasviksia kuin mausteitakin.

Tätä tehdään toistekin, simppeliä ja maistuvaa. On muuten jo vähän syksyisempää ruokaa, vaikka en mitenkään halua vielä myöntää, että syksy olisi kulman takana.

Kidneypapupaistos

2 rkl öljyä
2 sipulia
1 tlk tomaattimurskaa tai vastaavasti tuoreita tomaatteja pilkottuna
3 dl vettä
½ - 1 punainen paprika
1 porkkana raastettuna
½ tl suolaa
½ tl paprikajauhetta
½ tl valkosipulijauhetta
1 tl sokeria
1 tl chilimausteseosta
mustapippuria myllystä
hieman tuoretta basilikaa

250 g maissia (säilyke tai pakaste)
1 tlk (400g) kidneypapuja vedessä (myös muut pavut käyvät tai liotetut kikherneet)

juustoraastetta (esim. edam, mozzarella, parmesaani)

1. Valmista tomaattikastike. Kuori ja hienonna sipulit sekä porkkana. Pilko paprika. Lorauta paistinpannulle öljyä ja kuullotakasviksia hetki öljyssä. Lisää tomaattimurska ja vesi sekä kaikki mausteet. Keitä noin 20 min. Tarkista lopuksi maku.
2. Valuta kidneypavut ja kaada ne uunivuoan pohjalle. Levitä päälle maissi ja kaada päällimäiseksi tomaattikastike. Ripottele pintaan reilusti juustoa.
3. Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia.
4. Tarjoile riisin tai nachojen ja ranskankerman kera.





tiistai 7. elokuuta 2012

Mustikkamehua ja muita mustikkaherkkuja

 

Mustikka-aika on ollut mahtava tänä vuonna, ja kaikenlaisia herkkuja on mustikasta tehty tänä ja viime vuonna: ruismustikkapuuroa, mustikkavispipuuroa, mustikkapiirakkaa pullapohjalla, mustikkamurupiirakkaa, mustikkamehua, mustikkahilloa, mustikkarahkaa, mustikka-karpalopiirakkaa, mustikkarättänää, mustikkasoppaa ja monta erilaista piirakkaversiota on pyöräytetty.

Tässä mustikkamehun ohje. Ja lapsiperheet: juokaa vain valvotuissa olosuhteissa, erityishuomiota voi kiinnittää vaaleisiin tekstiileihin ü

Mustikkamehu (n. 1½ l tiivistettä)

1 kg mustikoita
3 dl vettä
5 dl sokeria (tai maun mukaan)

1. Mittaa kattilaan kaikki ainekset ja keitä 5 - 10 minuuttia.
2. Siivilöi seos ja valuta esimerkiksi harso läpi niin saat siemenetkin mehusta pois. Anna valua rauhassa. Kiehauta mehu vielä lopuksi.
3. Pullota mehu melko kuumana ja sulje korkit. Nosta jäähtyneetmehupullot jääkaappiin.


Mustikkakiisseliä!

Mustikan ärsyttävin piirre on sen värjäävyys. Oma keittiöni on tällä hetkellä vahvasti pilkullinen ja lasten vaatteetkin ovat päivittäin melkoisen mustikkaiset.

Maidottomat mokkapalat


No kylätapahtumahan se illalla meitä odottaa ja sinne leivoin näitä mokkapaloja, tarkoituksella maidottomia, niin sopisivat sitten mahdollisimman monelle.


Maidon voi mokkapalataikinassa korvata kahvilla. Muussa leivonnassa jokin muu neste voi myös korvata maidon, esim. omenamehu. Itselläni on aika vähän kokemusta maidottomista leivonnaisista, me kun ollaan sellaisia maitotilallisen parhaita kavereita.

Mokkapalat (maidottomat, pellillinen)

3 kananmunaa
2 dl sokeria
100 g juoksevaa kasvirasvavalmistetta (maidoton, esim. Pirkka)
1½ dl kylmää kahvia
3 3/4 dl vehnäjauhoja
2½ tl leivinjauhetta
2 rkl tummaa kaakaojauhetta

Kuorrute:
50 g juoksevaa kasvirasvavalmistetta (maidotonta)
4 dl (220 g) tomusokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 rkl vahvaa kahvia
tai:
3 rkl kuumaa vettä ja 2 tl pikakahvijauhetta

1. Mittaa kattilaan kasviöljyvalmiste, tomusokeri, kaakaojauhe ja kahvi tai kuumaan veteen liotettu pikakahvijauhe.
2. Kuumenna seosta levyllä koko ajan sekoittaen, kunnes se on tasaista. Nosta pois liedeltä.

175 asteessa 22 - 25 minuuttia

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Luwila Vanhassa Raumassa


Kesälomareissulla kiertelimme Tampereen, Rauman ja Porin suunnilla. Vanhassa Raumassa Café Luwila valloitti meidät. Mustavalkoinen sistustus astiastoa myöten, rento tunnelma ja palveleva henkilökunta sekä ilmainen santsikahvi saivat hymyn huulille. Lisäksi leivonnaiset olivat erittäin hyviä. Käynnistä muodostui lähes taianomainen hetki kuumaan kesäpäivään.

Istuimme sisäpihan terassilla, taustalla soi rauhallinen musiikki jazzista bluesiin, Piitu nukkui ja Elli leikki lasten kulmauksessa. Vanhemmille ei jäänyt muut tehtävää kuin nauttia. Täydellistä! Lisäksi kinuksi-pähkinäkakku osoittautui mielettömän hyväksi ja kehuja sai myös miehen mansikkakakku.


Kinuski-pähkinäkakku on tehty digestive-pohjalla, mutta täyte on juustokakkumainen eli tuorejuustosta ja kananmunistauunissa paistamalla tehty. Päällä oli vielä pekanpähkinöitä ja kinuskia. Olisi pitänyt udella tarjoilijalta enemmän. Vaniljakastike kyljessä oli täysin tarpeeton. Tällaista pitää tehdä!

lauantai 4. elokuuta 2012

Ruismustikkapuuro


Kaikkihan ovat joskus syöneet ruispuolukkapuuroa, mutta itse en ole (kai) aiemmin törmännyt ruismustikkapuuroon. Siinä sitä ihminen taas törmää ajattelun rajallisuuteen. Siis minä törmään.Vispipuuroa voi tehdä jos vaikka mistä, miksei siis riisi- ja ruispuuroakin.


Ajatteluani laajensi naapurin kaunotar, joka on epäilemättä ehta emäntä ja keksii jos mitä laittamista vähistäkin aineksista. Tai lähiruoka-aineksista, jos paremmin sanon. Hän joka tapauksessa huuteli minulle ikkunasta ruismustikkapuuron ohjeen.

Ehkäpä on niin, että monilapsissa perheissä on aikanaan penniä venytetty ja mielikuvitusta kovinkin käytetty ja suurperheissä nämä perinneruoat myös siirtyvät eteenpäin, vaikkei se enää taloudellisesti olisikaan välttämätöntä. Toinen perinteinen ruokakulttuurin välittäjä on koulu, mutta sekin painii kovissa vaikeuksissa, kun lapsille kelpaa paremmin pizza, broilerisuikaleet, jauhelihaeinespihvit ja pinaattiletut. Koulu voisi ottaa rohkean linjan, jättää einekset pois, kulkea kohti kotimaisuutta ja ruokaperinteitä ja lisätä kasvisten määrää ruokalistalla.

No, unelmia unelmoidessa on hyvä syödä tätä puuroa. Maidon kanssa erinomaista, mutta pelkiltäänkin maistuu, mutta itse laitoin toiseen annokseen voisilmän ja sekin oli oikein maistuvaa.


Ruismustikkapuuro  (4:lle)

1 l vettä
5 dl mustikoita
1/4 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
3/4 dl sokeria

1. Mittaa kattilaan vesi ja mustikat, suola ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi.
2. Lisää ruisjauhot vispaten joukkoon. Keittele hiljakseen välillä sekoitellen 45 - 60 minuuttia. Puuron sekoittaminen estää puuroa paakkuuntumasta.
3. Nauti sellaisenaan, (rasvaisen) maidon kanssa tai voin kera.

perjantai 3. elokuuta 2012

Mökkikeittiön mustikkamurupiirakka (munaton)


Olen ihan koukussa mustikanpoimintaan. Piti jo tulla mökiltä pois, ettei lasten päiväuniaikaan tule livahdettua mökin pihaan enää mustikankeruuseen. Jos ensi viikolla vielä käväisisi...


Päätin ilahduttaa mökkiväkeä tuoreella mustikkapiirakalla, mutta leipominen oli hieman haasteellista. Voita ei juurikaan ollut, öljyä löytyi. Kaapista kaivetut kananmunat olivat pilaantuneet (yök!), onneksi rikoin munat erilliseen kulhoon. No, piti siis keksiä munaton leivonnainen perusraaka-aineista. Yhdistelin onnistuneesti tätä munatonta marjapiirakkaa ja raparperimurupiirakan muruseosta. Superhyvää!

No, mökin uuni on oikeasti jostain 60-luvulta ja se on tosi sympaattinen, mutta sulakehan se siinä kärähti kesken paistamisen ja meinasi tulla hätä, kun piirakka oli uunissa ja sulaketaulun sijainti ei ollut tiedossa, varasulakkeista puhumattakaan. No, onneksi anoppi oli puhelimen ulottuvilla mustikkametsässä.

Piirakkavuokaakaan ei ollut, joten tein piirakan tasapohjiseen kakkuvuokaan ja piirakasta tuli mukavan korkea. Desimittaakaan ei ollut, joten kahvikupilla yritin mitata suunnilleen ja sinne päin. Kännykässä sentään oli netti, jotta pystyin kaivelemaan blogista ohjeita. Jee!

Tämän piirakan voi toteuttaa myös maidottomana.


Mustikkamurupiirakka (munaton)

Pohja:

4 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2½ tl leivinjauhetta
3/4 dl öljyä
2½ dl maitoa (vettä/omenamehua)

Täyte:
reilu ½ l mustikoita

Muruseos:
50 g voita sulatettuna (tai maidotonta rasvaseosta)
1½ dl vehnäjauhoja
½ -3/4 dl sokeria
½ tl leivinjauhetta

1. Aloita valmistamalla muruseos. Sekoita sulan voin joukkoon vehnäjauhot, sokeri ja leivinjauhe.
2. Valmista pohjataikina. Sekoita kuivat aineet hyvin. Lisää joukkoon öljy ja vesi ja sekoita taikina nopeasti juuri ja juuri sekaisin.
3. Levitä taikina piirakkavuokaan (pyöreä tai suorakaiteen muotoinen käy hyvin, n. 23 cm * 30 cm) tai tasapohjaiseen kakkuvuokaan.
4. Levitä päälle marjat. Marjat saavat lähes peittää koko taikinan.
5. Ripottele pintaan muruseo ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia (pidempään, jos välillä menee sulake ja uuni on pois päältä arvaamattoman ajan). 

Grilliruokaa

Tuplajuusto ja juustopekoni.
Siis grilliltä ostettua ruokaa.

Taannoin törmäsin Pastanjauhannan keskusteluun Suomen parhaista grilleistä. Melkein pitäisi kirjata muistiin tulevia Suomen-retkiä ajatellen muutama hyvä grilli. Muuten, jos jollakulla on joku hyvä grillipaikka mielessä, niin vinkatkaa toki!

No, Tuen grilli Lappeenrannassahan on tunnettu paikallinen ilmiö ja niinpä meidänkin perhe änki nakkijonoon kotimaanmatkalta palatessamme.

Ihan hiton hyvänmakuiset tuplajuustohampurilanen ja juustopekonihampurilainen. Olin ihan tosi nälkäinen, sillä voi olla osuutensa arvioon, mutta pihvi, kastikkeet ja erityisesti kaaliraaste olivat mieleeni. Ja savujuusto! Ainoa miinus on se, ettei sudennälkä tuollaisella hanpurilaisella lähde. Jos välissä olisi tuhdimpi pihvi, homma voisi korjaantua.

Kunhan tilaisuus tulee, menen uudestaan ja testavaksi joutuu lihapiirakkaosasto.