Mulla on tää ties kuinka monetta vuotta jatkuva projekti, että yritämme syödä enemmän kalaa. Mutta ei se helppoa ole, kun olen aika huono kalan käsittelijä enkä toisaalta halua tyytyä vain pakastettuihin valmiisiin tuotteisiinkaan Yritettävä siis on. Lohen fileointi onnistuu juuri ja juuri, mutta muutoin kala on ostettava lähinnä paistovalmiina tai pienen pienien muikkujen muodossa. Silakkaa saa onneksi helposti valmiina fileenä ja niinpä tein ehkä toista kertaa elämässäni silakkapihvejä viikonloppuna. Kunnon paisto rapsakaksi voissa ja kyllä kelpaa (pienen pienistä ruodoista huolimatta, en vain muistanut, että niitä on niin paljon). Seurana tarjoiltiin kukkakaali-pinaattipyrettä ja porkkanaa.
Jos lämmität aiemmin paistettuja pihvejä uudelleen, niin kannattaa lämmittää pannulla, että saa rapsakkuutta takaisin.
Silakkafileet tuorejuustotäytteellä (4:lle)
500 g silakkafileitä
80 g maustamatonta tuorejuusto
1 rkl kuivattua tilliä
1 rkl dijon-sinappia
½ tl sokeria
2 tl sitruunanmehua
1 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl voita
1. Asettele silakkafileitä nahka alaspäin leivinpaperille. Nosta fileiden päälle toinen, suunnilleen samankokoinen file myös nahka alaspäin. (Näin löytyy kivasti kaikille sopiva pari).
2. Sekoita täyte: Lisää tuorejuuston joukkoon sinappi, kuivattu tilli, sokeri ja sitruunanmehu. Levitä päällimmäisten silakkafileiden päälle. Käännä sitten filepari täytteen päälle.
3. Sekoita ruisjauhojen sekaan suola ja mustapippuri. Pyörittele täytetyt pihvit jauhoseoksessa.
4. Paista pihvejä voissa noin 3 minuuttia per puoli.
Kukkakaali-pinaattipyre
300 g perunaa
300 g kukkakaalta
50 g tuoretta pinaattia
suolaa
1 rkl voita
1. Kuori perunat. Pilko perunat ja kukkakaalit pienemmäksi ja keitä vähässä, suolalla maustetussa vedessä kypsäksi.
2. Huuhdo pinaatit ja hienonna pieneksi.
3. Kun perunat ja kukkakaalit ovat kypsiä, kaada keitinliemi astiaan odottamaan. Survo perunat ja kukkakaali tasaiseksi. Lisää vähitellen keitinlientä, kunnes saat sopivan notkean pyreen.
4. Lisää hienonnettu pinaatti ja kuumenna pyrettä pari minuuttia, jotta pinaatti pehmenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti