tiistai 20. maaliskuuta 2012

Paholaisenhillo eli tomaatti-chilihillo



Ihan tässä on huomannut monta erehdystä viime aikoina. Kuten sekin, etten kerta kaikkiaan ole saanut tehtyä paholaisenhillloa. Kaupoista sitä saa aika huonosti, mutta se olisi lähes välttämätön kaveri vuohenjuustolle. Uutena vuotena sain maistaa DanSukkerin reseptillä tehtyä hilloa, ja se oli aivan liian hyvää. Tässä ohje puolitettuna.

Assistentti kuvauspuuhissa.

Hillo on makeaa ja hieman (tai melko) tulista, juuri sopivaa juustojen, makkaran ja kanan kaveriksi! Epäilisin, että jos haluaa vähemmän makeaa hilloa, niin hilloa voisi keittää hieman kauemmin (neste haihtuu) ja lisätä hillosokeria vähemmän.

Paholaisenhillo (4 - 5 dl)

400 g tölkkitomaatteja
1 punainen paprika
3 punaista chiliä (mietoa)
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl oreganoa
1 tl valkosipulijauhetta tai pari kynttä
1½ rkl etikkaa/ omenaviinietikkaa
2 dl hillosokeria


1. Kaada kattilaan tölkkitomaatit ja pilko niitä hieman.
2. Hienonna pestyt chilit ja paprika ja lisää kattilaan. (Älä hiero silmiäsi, ennen kuin olet varmuudella pessyt kaikki laudat sun muut ja kädet ü).
3. Lisää suola, pippuri, oregano ja valkosipuli ja keittele puoli tuntia.
4. Lisää etikka ja hillosokeri ja keitä vielä 10 minuuttia. Valmis! Säilytä hillopurkissa.




2 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta ohjeesta! Vaikuttaakin helpolta ja aika vähän erilaisia raaka-aineita vaativalta. Tätä täytyy lähiaikoina kokeilla, koska vuohenjuusto kuuluu minullakin suurimpiin lemppareihin, ja paholaisenhillo sen kanssa on lyömätön yhditelmä. Täytyy mainita, että ruisleipäohjeesi innosti minut kokeilemaan sitä vihdoin monen vuoden jahkailun ja empimisen jälkeen. Tänään paistoin jo toisen satsin. Asutaan tällä hetkellä Australiassa miehen kanssa ja hän vei leipää työkavereilleenkin. Täältä ei ruisjauhoa löydä kaupoista, ainkaan edullisesti. Lähellä sijaistevasta myllystä ostettiin kymmenen kilon säkki kohtuuhintaan, joten leipää on tulossa jatkossakin:)

    VastaaPoista
  2. Miksi pitää olla tölkkitomaatteja? Eikö tuoreista tomaateista tulisi maukkaampaa?

    VastaaPoista