Kalaa, kalaa!! Mutta kun nyt makuun on päästy, niin jatketaan. Puruveden muikkuja ja kaveriksi eteläeurooppalaista aiolia suomalaisella twistillä. Muiden olen huomannut kommentoivan joissain yhteyksissä, että aiolissa oliiviöljyn maku tulee liian voimakkaana esiin ja muut maut jäävät kakkoseksi. Ehkä näin on, ja siksi voisi harkita, että tekisi tämänkin ronskisti vain rypsiöljystä. Valkosipulia aioliin yleensä tulee, mutta koska itselläni tuo valkosipuli kuuluu tuohon migreenikategoriaan, niin en uskaltanut laittaa. Muikkuja dipattiin tähän sitruunaiseen aioliin ja Ellille maistui muikut sellaisenaan jo ennen ruokapöytään ehtimistä.
Muikkuvaras... |
Paistetut (Puruveden) muikut
500 g pieniä muikkuja (perattuja)
1 dl ruisjauhoja
1½ tl suolaa
30 g voita
1. Sekoita jauhot ja suola ja pyörittele muikut seoksessa.
2. Paista voissa pannulla keskilämmöllä tai hieman kuumemmalla noin 5 minuuttia per puoli.
Tilliaioli
1 keltuainen
1 tl dijon-sinappia
1 rkl sitruunanmehua
suolaa
1½ dl oliivi-/rypsiöljyä
1 tl sokeria
½ nippua tilliä
1. Vispaa kulhossa sekaisin keltuainen, sinappi, sitruunanmehu ja ripaus suolaa.
2. Lisää öljyä tippa kerrallaan (oikeasti, vaatii kärsivällisyyttä) ja vatkaa koko ajan. Kun öljyä on mennyt yli puolet, niin voit alkaa lisätä vähän enemmän kerrallaan.
3. Kun kaikki öljy on vispattu sekaan ja tuloksena on kiiltävä majoneesityyppinen kastike, mausta vielä sokerilla ja hienonnetulla tillillä.
4. Jäähdytä. Säilytä viileässä.
Kalan 'merkkiä' :D minunkin on vaihdettava mutta ei seitiin. Kokeilen reseptiäsi jo tänä iltana.
VastaaPoista