keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Niin helppo ja mahtava elonkorjuuleipä

 

Nyt on iskenyt leipäinnostus. Tämä on ihan mahtava leipä, kätevä tehdä, helppo, vaivaton ja maistuu ainakin paahdettuna vielä kolmen päivän päästä leipomisestakin. Aiemmin tekemäni maalaisleipä oli kyllä tosi hyvää, mutta into jäi päälle ja kokeilin nyt tällaista tanskalaisen Camilla Plumin leipurin nikseistä tuttua ohjetta. Taikinaan tulee tosi vähän hiivaa, koska taikina kohoaa osittain juurimenetelmällä. Luomujauhot saattavat toimia juurileivissä tavallisia paremmin, mutta molemmilla onnistuu. Tässä taikinassa ei käsiään tarvi sotkea, sillä taikinaa vain käytännössä sekoitellaan ja muotoillaan. Kohotus vie useita tunteja. Taikina tulee tässä ajassa kiinteäksi ja helposti leivottavaksi, ja ohjeessakin käskettiin kohottaaa, kunnes taikina on kohonnut tarpeeksi.

Hyvän leivän salaisuus on tosiaan kiireettömyys: tämänkin taikinan tein aamukasilta ja iltapäivällä kahdelta leivän sai uuniin. Eka kerralla paistoin leipiä 35 minuuttia, toisella kerralla tein yhden jättilimpun ja paistoin sitä ehkä 50 minuuttia ja se oli koostumukseltaan parempi ja kuori ihanan paksu ja rapea. Malttakaa vain paistaa tarpeeksi kauan.

Kaikenlaisia leipäsivuja selaillessani löysin hyvän vinkin tällaisen leivän säilyttämiseen: kääri leipä leivinliinaan ja säilytä jääkaapissa!


Elonkorjuuleipä  (1 jättiläisleipä tai kaksi suurtaa leipää)

8 dl vettä
10 g hiivaa
1 kg (luomu)vehnäjauhoja (esim. 200 g luomuruisjauhoja ja 800 g tavallisia puolikarkeita vehnäjauhoja; tai ½ täysjyväjauhoja ja ½ puolikarkeita )
1 rkl (karkeaa) suolaa

Sekoita ainekset pikaisesti tasaiseksi, kunnes taikina pysyy koossa, mutta on edelleen märkää. Voitele iso kulho oliiviöljyllä ja kohota taikinaa siinä 1 - 2 tuntia huoneenlämmössä. 



Taita reunat keskustaan pari kertaa ja kohota vielä tunti. 


Taittele reunoja uudelleen ja kohota vielä tunti. Jos taikina ei ole tarpeeksi kohonnut, jatka kohottamista.
Jauhota pöytä ja kumoa taikina sille varovasti. Älä vaivaa. Taittele reunoja niin kauan, että taikina tuntuu kiinteältä.
Nosta kohoamaan kaksinkertaiseksi leivinpaperille taitokset alaspäin. 




Lämmitä uuni ja pelti 250-asteiseksi. Siirrä leipä leivinpaperin avulla varoen kuumalle pellille ja pane uuniin. Lisää uunin pohjalle uunipannuun 2 dl kylmää vettä ja sulje luukku heti. Paista 250 asteessa 15 minuuttia. Vähennä lämpöä 200 asteeseen ja paista vielä 25 - 35 minuuttia kullanruskeaksi. Kypsä leipä on kovakuorinen ja pohja kumahtaa kopauttaessa. Jäähdytä ritilällä, älä peitä. Anna leivän jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti