keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Sitruunamarinoitu broileri ja hunajaporkkanat

Ostin kaupasta broilerin rintaleikkeitä ja pari päivää pyörittelin, että mitä niille teen. Idean sitruunamarinointiin sain yhdestä Jyrki Sukulan reseptistä. Maku on tuoreen sitruunainen. Itse laitoin suolaa hiukan liian vähän, joten jos leikkeiden yhteispaino on 900-1000 g niin 2 tl suolaa on varmaan aivan sopiva.

Lisukkeina oli makoisia sitruunapestoperunoita ja hunajaporkkanoita. Arvoin pitkään, maustaisinko porkkanat rakuunalla vai rosmariinilla ja päädyin rosmariiniin. En ole kuitenkaan ylin rosmariinin ystävä, joten täytynee joskus kokeilla myös rakuunaa. Porkkanoihin kävisi myös persilja tai vain pippuri tai 

Sitruunamarinoidut broilerin leikkeet

4 maustamatonta rintaleikettä (luullista)
1 sitruuna
1½ - 2 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
ripaus sokeria
mustapippuria myllystä

1. Pese sitruuna huolellisesti ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi.
2. Sekoita kulhossa öljy, suola, sokeri, pippuri ja sitruunaviipaleet.
3. Lisää joukkoon rintaleikkeet ja anna marinoitua vähintään 2 tuntia.
4. Nostele leikkeet uunivuokaan ja valuta päälle hieman marinadilientä (ei sitruunoita).
5. Paista 200 asteessa 50 minuuttia.

Hunajaporkkanat

4 isohkoa porkkanaa
vettä
suolaa
1 rkl voita
1 tl hunajaa
(rosmariinia, persiljaa tai rakuunaa)

1. Kuori ja viipaloi porkkanat. Esikeitä suolalla maustetussa vedessä 8-10 minuuttia.
2. Sulata pannulla voi ja lisää sekaan hunaja. Sekoita joukkoon porkkanat ja paista hetki.
3. Lisää halutessasi tuoretta tai kuivattua yrttiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti