perjantai 2. syyskuuta 2011
Banaani-mokkakakku
Tämä ohje on alunperin Pirkka-ohje. Maistoin kakkua eka kerran pari vuotta sitten ystäväni Annan valmistamana ja kirjoitin reseptin ylös silloisen kalenterini sisäkanteen, josta edelleen katsoin ainekset leipoessani. Erittäin hyvää kuivakakuksi. Kuivaksikaan ei voi moittia, banaani tekee ihmeitä. Päälle voi tehdä suklaakuorrutuksen, mutta koska leivoin nämä kakut eteenpäin luovutettaviksi, en voinut koristella niitä. Ohje alkuperäisessä muodossaan on Pirkan sivuilla, tämä versio on kokenut pikkiriikkisiä muutoksia.
Banaani-mokkakakku
2 kypsää banaania
100 g voita
2 dl vahvaa kahvia
2 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta (tummaa)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1. Soseuta banaanit.
2. Sulata margariini ja sekoita juokkoon kahvi.
3. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
4. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja mausteet keskenään.
5. Lisää munavaahtoon vuorotellen kahvi-voiseosta ja kuibia aineita. Sekoita varoen. Lisää myös soseutetut banaanit.
6. Kaada taikina huolellisesti voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 50 minuuttia.
Kuorrutus:
3 rkl voita
2 rkl kahvia
2 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1. Sulata voi ja sekoita kuorrutuksen muut ainekset sekaan. Valuta kakun päälle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti