perjantai 2. syyskuuta 2011

Kantarelli-lihapullat ja juuresmuusi

En ole itse sienimetsään ehtinyt mutta olen saanut jonkin verran kantarelleja pakastimeen. Paistoin ne sipulin kanssa valmiiksi ja nyt niitä voi mukavasti lisäillä ruokiin.

Kantarellipyörykät ja juuresmuusi syötiin puolukkahillon kera. Kermakastikekaan ei olisi ollut pahitteeksi.

Kantarelli-lihapullat (4 - 5:lle)

1 dl ruokakermaa
½ - 1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 tl kirveliä
mustapippuria myllystä
2 dl pilkottuja ja paistettuja kantarelleja (vastaa 4 - 5 dl tuoreita sieniä)
400 g jauhelihaa

voita

1. Sekoita kerma, korppujauhot, kananmuna, mausteet ja paistetut sienet. Lisää jauheliha ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
2. Muotoile pieniksi pullksi ja paista pannulla erissä 8-10 minuuttia keskilämmöllä.

Juuresmuusi

600 - 700 g perunoita
200 g porkkanoita
suolaa
vettä
reilusti silputtua tuoretta persiljaa

1. Kuori ja pilko kasvikset.
2. Keitä ne suolalla maustetussa vähässä vedessä kypsiksi. Ota keitinliemi talteen.
3. Soseuta juurekset, lisää sopivasti keitinlientä ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää hienonnettu persilja. Halutessasi voit lisätä tilkan kermaa tai voita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti