torstai 5. toukokuuta 2011
Mustaherukkakakku
Tämän tuorejuustokakun valmistin eräisiin illanistujaisiin. Aiemmin olen tehnyt samantyyppistä kakkua valkosuklaan kera, mutta nyt tein yksinkertaisen version hedelmäsokerilla ja keksipohjan sijaan käytettiin voita, kaurahiutaleita ja hedelmäsokeria. Mustaherukka on ehdottomasti yksi lempimarjoistani, blogista taitaa tällä hetkellä löytyä neljä mustaherukkaista ohjetta.
Pintaan kokeilin eräälaista marmorointia ja kivasti onnistui, vaikka en tiennyt yhtään, mihin edes pyrin. Täytteen voi sekoittaa yhtenäisen väriseksi tai nostella pohjan päälle vuoroin täytettä ja pelkkää mustaherukkasosetta, jolloin myös täyte hieman kuvioituu.
Mustaherukka-tuorejuustokakku
Pohja: (tai tavanomainen keksipohja digestiveistä)
3 dl kaurahiutaleita
75 g voita
½ dl (hedelmä)sokeria
Täyte:
2 dl vispikermaa
250 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1 dl (hedelmä)sokeria
4 dl mustakerukoita (pakaste)
4 liivatelehteä
½ dl appelsiinimehua
1 liivatelehti
1 rkl vettä
3 rkl (hedelmä)sokeria
1. Sulata voi ja sekoita siihen kaurahiutaleet sekä sokeri. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
2. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
3. Vispaa kerma. Lisää joukkoon rahka ja pehmitetty tuorejuusto sekä sokeri. Sekoita hyvin.
4. Soseuta mustaherukat. Sekoita puolet soseesta täytteeseen. Lisää toiseen puoleen sosetta 3 rkl sokeria.
5. Kuumenna kattilassa applesiinimehu ja liota siihen neljä liivatelehteä. Kaada seos kermatäytteen joukkoon ohuena nauhan koko ajan sekoittaen.
6. Nostele pohjan päälle vuoroin täytettä ja mustaherukkasosetta, jotta täytteeseen jää kivasti värieroja.
Jätä osa soseesta aivan pintaan laitettavaksi marmorointia varten. Pintaan tulevaan mustaherukkasoseeseen voi laittaa liivatelehden, jotta pinnasta tulee kiinteä. (Liota yksi liivatelehti kuumaan vesitilkkaan ja sekoita seos loppuun mustaherukkasoseeseen.)
7. Valuta mustaherukkasoseen loppu pintaan ja marmoroi esimerkiksi coctail-tikun avulla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti