perjantai 1. kesäkuuta 2012
Vappu (joko se meni?) ja parsapiirasta
Voi. Huomasin, ettei vapun ruokajuhlista ollut mitään postausta, vaikka aikomus oli kyllä kova. Postaan nyt, koska ensi vuonna etsin kuitenkin, että mitä sitä tuli edellisenä vuonna tehtyä.
Vapunaattona pöytään katettiin:
Fetafrittata
Parsapiirakka
Juusto-pähkinäsalaattia
Kirsikkatomaatti-mozzarellasalaatti
Tuoreita munkkeja
Parsapiirakkaan sain idean Maku-lehden reseptistä. Aikaa on kulunut, joten en muista kyllä ihan tarkalleen, miten itse piirakan tein, mutta jotensakin seuraavalla tavalla. En laittanut laisinkaan purjoa, tyydyin parsan ja juuston liittoon ja se toimi parsan ystävälle oikein hyvin. Pohja on myös oma peruspohjani.
Parsapiirakka (piirakkavuoka)
200 g jauhoja (n. 3 dl)
100 g voita
2 rkl vettä
1 nippu (500 g) vihreää parsaa
1 prk (200 g) kermaviiliä
3 kananmunaa
100 g juustoraastetta
½ tl suolaa
mustapippuria
(100 g purjoa)
1. Pohjaa varten mittaa kulhoon vehnäjauhot ja lisää paloiteltu voi. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi. Sekoita taikina tasaiseksi ja nosta jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi.
2. Napsauta parsojen puumaiset osat varresta pois. Kuori tyveä hieman. Keitä suolalla maustetussa vedessä minuutin verran. Pilko piirakkaan sopiviksi pätkiksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti