perjantai 1. kesäkuuta 2012

Valkosuklaa-sitruunakakku


Nyt on taas niin hirveä leivontakärpänen purrut, että ei loppua näy... Päätin eilen, että en leivo mitään. Sitten käännyin ympäri ja huomasin taikinakulhon, johon aamulla olin tehnyt elonkorjuuleipätaikinan nousemaan. Eli pakkohan se oli kuitenkin leipoa ja sitten tuli se perinteinen ajatusmalli, että kun nyt uuni lämpiää, niin kai sitä vois jotain muutakin leipoa. Mies lähtee muuttoavuksi veljelleen tänään ja kehittelin tällaisen kakun. Niitähän piti sitten tehdä kaksi, sillä pitihän kakkua maistaa, että tietää, onko se hyvää vai ei. Vain vieraisille lähtevä kakku sai kuorrutuksen, kotiin jäävä menee parempiin suihin ihan sellaisenaan.

Ps. Kuivakakkutaikinan voi tehdä tuplana ja kaksi kakkua paistuu sulassa sovussa vierekkäin samaan aikaan.

Valkosuklaa-sitruunakakku (1 kpl)

2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl sulaa voita
½ dl sitruunamehua (½ sitruunan mehu)
½ dl maitoa
½ sitruunan kuori
3½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
75 g valkosuklaata rouheena

1- 2 rkl vettä
1 tl sitruunamehua
50 g valkosuklaata

1. Pese sitruuna huolellisesti. Raasta puolet sen kuoresta ja purista puolikkaan mehu valmiiksi. Voitele ja korpujauhota vuoka valmiiksi.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
3. Sekoita keskenään kuivat aineet: vehnäjauhot, leivinjauhe, raastettu sitruunan kuori ja rouhittu valkosuklaa.
4. Lisää muna-sokerivaahtoon jauhoseosta, sitruunamehua, maitoa ja sulaa voita vuoron perään. Sekoita varoen tasaiseksi taikinaksi.
5. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja tasoita pintaa.
6. Paista 180 asteessa 45 minuuttia.
7. Sivele jäähtyneen kakun pintaan hieman sitruunamehu-vesiseosta. Kuorruta sulalla valkosuklaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti