torstai 28. kesäkuuta 2012

Broileririsotto


Just nyt ei huvita syödä makaronilaatikkoa, mutta jotain on keksittävä. Mieluiten napostelisin vuohenjuustoa, parmankinkkua ja tuoretta maalaisleipää, mutta kun ruokapöydässä on pieni leikki-ikäinen ja jo jotain maisteleva vauva, niin kai se on järkeäkin käytettävä ja tehtävä kunnon kotiruokaa.

Broileririsotto maistuu koko perheelle ja siihen voi lopuksi lisätä makunsa mukaan höysteeksi vuohenjuustoa tai fetaa, paholaisenhilloa tai mustaherukkahyytelöä tai vaikka grillattua tuoretta ananasta. Ja lisää parmesaania!

Broileririsotto (4:lle)

1 sipuli
2 porkkanaa
2 rkl öljyä
300 g broilerin filettä/ filesuikaleita
1 3/4 dl risottoriisiä
½ tl suolaa
vettä
1 tl currya
½ tl paprikajauhetta
mustapippuria
200  g kesäkurpitsaa
2 rkl sitruunamehua
1 - 2 dl parmesaania vastaraastettuna
tuoretta persiljaa

1. Kuori ja hienonna sipuli. Pilko porkkana pieneksi. Kuullota kasviksia pannulla öljyssä viitisen minuuttia. Lisää pilkotut broilerinfileet. Jos käytät kypsää broileria, sen voi lisätä melkein valmiiseen risottoon.
2. Lisää risottoriisi ja kuullota hetki.  Mausta currylla, paprikalla, pippurilla ja suolalla (kanaliemikuutiolla). Lisää sen jälkeen risoton sekaan vähän kerrallaan kuumaa vettä. Aina, kun edellinenn vesitilkka on imeytynyt, lisää uutta. Sekoita koko ajan. Lisää sitruunamehu.
3. Pilko kesäkurpitsa pieneksi ja lisää se risoton sekaan, kun risottoa on keitelty n. 10 minuuttia. Jatka nesteen lisäämistä ja hämmentelyä.
4. Kun risotto on juuri ja juuri kypsää, sekoita joukkoon vastaraastettu parmesaani ja silputtua tuoretta persiljaa. Tarjoa heti.

1 kommentti:

  1. Hyvä risotto, hiukan varioituna mutta nirsoille lapsillekin upposi kohtalaisen hyvin :) (mielenkiintonen blogi, varmaan tulen jatkossakin hakemaan vinkkejä ja vaihtelua arjen ruokiin :) )

    VastaaPoista