perjantai 12. elokuuta 2011

Mustikka-valkosuklaaleivokset


Kehittelin kahvivieraita varten tällaisia. Tarkoitus oli paistaa murotaikinasta kuppeja, joihin sitten tulee täyte. Puolitin murotaikinan ohjeen, laitoin siihen silti kokonaisen kananmunan ja niinhän siinä kävi, että taikina hieman levisi eikä pysynyt niin hyvin muodossaan. Eli taikina kannattaa tehdä isompanan satsinsa ja käyttää toinen puoli vaikka piirakan pohjaksi.

Sitä tässä pohdinkin, että mitenköhän hyvin tuollaisen kotitekoisen murotaikinan voisi pakastaa myöhempää käyttöä varten. Täytynee joskus kokeilla.

Tein pohjat ja täytteen edellisenä päivänä ja koristelin mustikoilla ja hyytelösokerilla seuraavana aamuna. Nämä voi siis huoletta tehdä edellisenä päivänä, kunhan suojaa jääkaapissa hyvin. Silyvät muutoinkin useamman päivän kylmässä.

Murotaikina (24 leivosta)
200 g voita
1½ dl sokeria
1 kananmuna
4½ dl vehnäjauhoja

Mustikka-valkosuklaaleivokset (12 kpl)

½ annos murotaikinaa

Täyte:
1 dl vispi- tai kuohukermaa
250 g maitorahkaa
100 g valkosuklaata
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
1 rkl sitruunanmehua

Päälle:
2 dl mustikoita
½ dl hyytelösokeria
½ dl vettä

1. Valmista murotaikina. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää kananmuna vatkaten. Sekoita joukkoon jauhot kahdessa erässä.
2. Jaa taikinanpuolikas 12 osaan ja painele metallisiin, voideltuihin leivosvuokiin (tai muffinipeltiin). Paista pohjia 200 asteessa noin 10 minuuttia. Irrota vuoista hieman jäähtyneenä.
3. Valmista täyte. Vatkaa kerma. Sekoita joukkoon sokeri, vaniljasokeri, maitorahka sekä varoen sulatettu valkosuklaa. Varmista, että astia on täysin kuiva, kun sulatat suklaata eikä sekaan pääse roiskumaan vettä. Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä ja liota ne kiehuvan kuumaan tilkkaan sitruunanmehua. Kaada liivateseos täytteen sekaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
4. Jaa täyte jäähtyneille leivospohjille. Nosta hyytymään jääkaappiin.
5. Nostele hyytyneen täytteen päälle mustikoita.
6. Kuumenna vesitilkka, sekoita joukkoon hyytelösokeri ja sekoita, kunnes seos on kirkasta. Valuta seosta varoen mustikoiden päälle, jotta ne kiinnittyvät leivoksiin. Seos jämähtää melkoisen nopeamma kannattaa hoitaa ripeästi.
7. Säilytä kylmässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti