Sain päähäni pitää kotiruokaviikon, jossa panostettisiin kotimaisuuteen ja jonkin verran myös kausituotteisiin. Ensi viikon ajan siis herkuttelemme perinteisillä kotiruoilla. Laitankin jo tähän ruokalistan, jos joku innostuu vaikka samoista herkuista. Listalla ei ole kuitenkaan seitsemää pääruokaa, sillä meillä laitetaan aina ruokaa sellainen satsi, että sitä syödään enemmän kuin kerran.
Joskus kuulee sanottavan, ettei Suomessa ole vahvaa ruokaperinnettä, mutta itse en allekirjoita sitä. Moni meistä kokkaa ehkä mieluummin makuja maailmalta. Olemme tottuneet jo lapsuudenkodissa syömän kansainvälistä sapuskaa ja suomalainen perinneruoka ei olekaan enää läheinen tai tuttu asia. Toisekseen suomalaista perinneruokaa on harvoin saatavilla. Useat ravintolat ovat erikoistuneet italialaiseen, kaiken maailman texmexiin ja pizzaan. Perinneruokakirjoista löytyy kuitenkin mitä moninaisimpia ohjeita: pataruokia, laatikkoruokia, paisteja, keittoja, piirakoita, leivonnaisia. Aiemminkin olen suomalaisesta ruokaperinteestä muutaman sanan sanonut, hernekeiton keittelyn yhteydessä.
Pointti tässä viikossa on se, että raaka-aineiden olisivat mahdollisimman pitkälle kotimaisia ja kauden tuotteita ja tuontitavaraa vältellään. Listalla on siis juureksia, marjoja, lihaa ja kalaa ja maustevalikoimasta löytyy lähinnä suola ja pippuri. Osa ruoistahan on aika uusia, jauhelihakastike tuli kuvioihin kuitenkin vasta puoli vuosisataa sitten.
Jauhelihakastike, perunat ja porkkanaraaste
Nakkikastike, pottumuusi ja lantturaaste
Lohikeitto ja perunarieskat, puolukkakaurahyve
Riisipuuro/ Ohrapuuro ja mustaherukkakiisseli
Karjalanpaisti, mustikkakukko
Ilomielin toivotan muutkin blogistit ja kotikokit kokkailemaan suomalaista ruokaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti