En tiedä, onko normaalia muistaa lempiruokiaan jo päiväkotiajalta. Ehkä olen ollut silloin jo joku herkuttelijan alku, mutta muistan useamman herkkuruoan Päiväkoti Nappulasta. Siellä herkuteltiin kasvissosekeitolla ja juustokuorrutetuilla leivillä, borssikeitolla ja pikkukeittiössä tehdyillä sämpylöillä. Ajatella, että pääsimme leipomaan jo päiväkodissa. Myös jouluruokailut ovat jääneet mieliin, samoin kuin eväsretket ja ulkojoulujuhla, legendaarinen ruokakärry ja ruokajärjestäjät, joiden vaativana tehtävänä oli kertoa muille, mitä ruokaa tänään tarjotaan.
Edelleenkin pidän borssikeitosta ja yleensä valmistan siitä kasvisversion. Tällä kertaa mukaan sujahti kuitenkin muutama luomunakki. Etikan määrää kannattaa kokeilla, itse pidän siitä, että keitto on hapanta ja hieman kirpeää.
Borssikeitto (4:lle)
1 rkl öljyä
300 g (4- 5 kpl) punajuuria
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 iso porkkana
1 laakerinlehti
muutama mustapippuri
1 l vettä tai liha- tai kasvilientä
suolaa
(sokeria)
1- 2 rkl etikkaa (omenaviinietikkaa)
(nakkeja)
1 suolakurkku kuutioina
ranskankermaa tai kermaviiliä
tuoretta persiljaa
1. Kuullota sipuli, valkosipuli ja kuorittut, raastetut punajuuret öljyssä. Lisää joukkoon myös raastettu porkkana.
2. Lisää mausteet ja vesi (liha- tai kasvisliemi). Etikkaa kannattaa laittaa ensin varovasti ja miastaa valmista keittoa ja lisätä vasta sitten tarpeen mukaan.
3. Hauduta kittoa noin tunti.
4. Lisää kuutioitu suolakurkku (ja pilkotut nakit).
5. Tarjoile kermaviilin ja tuoreen persiljankera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti