sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kotiruokaviikko: Mustikkakukko eli mustikkarättänä

 
Ohje on kirjasta Perinneruokaa maakunnista. Taisipa olla eka kerta, kun tein tätä herkkua, ja sysäykse taisin saada sekä Inkiväärihillo-blogista että Pirkan ruokalehtisestä. Inkiväärihillossa tehtiin yksi kukko, mutta itse kokeilin tuota perinneohjetta, jossa tehtiin pieniä kukkosia. Puolitin ohjeen, koska herkkujen ylensyönti on pannassa, joten valmiita pikkukukkosia tuli 6 kappaletta. Täytteeseen laittelin pakastemustikoita, tuoreista olisi ihana kokeilla sitten kesällä. Itselläni täytettä jäi hieman yli, koska kukot on vaikea saada kasaan, jos ne tumppaa ihan täyteen mustikoita.

Jos taikinasta tekee yhden kukon pienehköön vuokaan, niin koko täytteen saa varmasti mahtumaan. Itse suunnittelin jälkikäteen, että peltinen muffinivuoka olisi ollut oiva apu kukkojen tekoon. Silloin taikinasta saisi varmasti kahdeksan kukkoa ja taikina ei levähtäisi. Nyt olin muotoillut kauniita pyöreitä kukkosia, mutta uunissa ne levisivät aika lailla ja niistä tuli melko matalia.



Mustikkakukot eli rättänät (6 kpl)

125 g pehmeää voita
½ dl sokeria
2 dl ruis(sihti)jauhoja
1 dl ohrajauhoja
½ tl leivinjauhetta

Täyte:
½ l mustikoita (200 g pakastemustikoita)
1 rkl perunajuhoja
2 rkl sokeria


1. Vatkaa hetki pehmeää voita ja sokeria. Lisää joukkoon jauhoseos.
2. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunnin ajan.
3. Sekoita täytteen ainekset valmiiksi ja laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
4. Kauli taikina kuudeksi ohueksi pyöreäksi pohjaksi (halkaisija 10-12 cm).
5. Nosta pohjan keskelle täytettä.
6. Nostele reunat kukon päälle ja yritä saada kukko suljettuä päältä päin.
7. Paista kukkoja 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä haaleaksi ennen tarjoamista. Vaniljajäätelö käy kaveriksi!

perjantai 25. helmikuuta 2011

Kotiruokaviikko: Karjalanpaisti

Olen aina tykännyt karjalanpaistista. Pataruokana se on mielestäni helppo valmistaa ja lihojen laadunkin voi päättää makunsa mukaan. Haudutusaika saa olla mahdollisimman pitkä, etenkin jos käyttää lapaa tai etuselkää. Paistilihoille riittää lyhyempikin aika. Maustaminen on simppeliä - suolaa, laakerinlehti ja maustepippuria. Itse käytän kuitenkin mustapippuria, koska pidän siitä enemmän kuin maustepippurista.

Itse olen tehnyt karjalanpaistin yleensä kannellisessa padassa, mutta nyt tein piastin ilman kantta ja lihat ruskistuvat ihanan maukkaiksi eikä neste ehdi karata. Tarvittaessahan vettä voi hieman lisätä.

Unohdin kuvata koko paistin! Hyvin maistui sekä kotiväelle että saksalaisvieraille. Mutta kuvia halajavat mars nettiin ja samalla voi vilkaista suomalaisten perinneruokien luetteloa.

Karjalanpaisti

voita
700 g karjalanpaistilihoja (tai 300 g possun lapaa/etuselkää ja 400 g naudan paistia/lapaa)
2 sipulia
2 porkkanaa
mustapippureita
laakerinlehti
vettä
1 - 2 tl suolaa (tai 2 lihaliemikuutiota)

1. Ota lihan huoneenlämpöön noin tuntia enneen.
2. Ruskista paloitelu lihat voissa pienissä erissä.
3. Pilko sipulit ja porkkanat reiluiksi paloiksi. Halutessaan nekin voi pyöräyttää pannulla.
4. Nosta uunipadan pohjalle porkkanat ja sipulit, lisää ruskistetut lihanpalat, mausteet ja vettä sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät.
5. Paista 180 - 200 asteessa reilu 2 tuntia ilman kantta. Tarkista paistin mureus ja kypsennä tarvittaessa lisää.

Kotiruokaviikko: Riisipuuro ja mustaherukkasoppa


Olisihan se ohrapuuro ollut kotimainen ja ekologisempi vaihtoehto! Nyt tehtiin kuitenkin marjasopan seuraksi riisipuuroa. Meillä se maistuu ympäri vuoden eikä vain jouluna. Marjasopan suurustaminen on minulle aina yhtä yllätyksellistä. En pidä paksuista kiisseleistä, mutta jotenkin aina joudun siihen tilanteeseen, etten muista, paljonko ideaali määrä perunajauhoja olikaan. Nyt piti kaiken kukkuraksi turvautua Ohrakkaaseen eli ohratärkkelykseen, koska perunajauhot oli loppu. Kukin löytäköön oman kultaisen keskitien kiisselin paksuudesta. Mehutiivisteen sijaan käytin muuten glögitiivistettä, koska halusin siitä eroon ja se oli mainio pohja mustaherukoille.

Riisipuuro

2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l kevytmaitoa
suolaa

1. Kiehauta vesi, lisää riisi ja keitä riisiä, kunnes vesi imeytyy siihen.
2. Lisää maito, kiehauta ja anna sitten puuron hautua erittäin miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia.
3. Lisää lopuksi suola ja sekoita.

Mustaherukkakiisseli

8 dl vettä
2 dl mehutiivistettä (glögitiivistettä)
(sokeria)
2 - 3 rkl perunajauhoja (tai ohrakasta vastaava määrä
200 g pakastemustaherukoita

1. Sekoita vesi ja mehutiiviste. Lisää tarvittaessa sokeria.
2. Sekoita joukkoon perunajauhot.
3. Kuumenna hämmentäen, kunnes kiisseli kiehahtaa. (Ohratärkkelystä keitetään pari minuuttia).
4. Tarjoa haaleana tai kylmänä puuron kera.

torstai 24. helmikuuta 2011

Puolukkakaurahyve - vai sittenkin pappilan hätävara?

Minulla on mennyt vissiin sekaisin yksi jos toinenkin jälkiruoka. Kun aloin suunnitella tätä jälkkäriä, ajattelin, että se on puolukkahyvettä. Hyve kuitenkin viittaa usein jonkinlaiseen piirakkamaiseen paistokseen. Tämä olisi oikeammin Pappilan hätävara, johon on käytetty pullasiivuja tai keksinmuruja ja hilloa. Kerma on kyllä ollut sikäli arvossaan, että tuskin sitä on mitä hätäisimpään jälkiruokaan aikoinaan laitettu. Mutta kukapa näistä tietää. Itse olen pitänyt pullavanukasta Pappilan hätävarana enkä ole ainoa pikaisen tarkistuksen perusteella. Olkoon tämä nyt sitten vaikka hyvejälkkäri.

Puolukkakaurahyve

Muruseos:
70 g voita
½ dl sokeria
1½ dl kauraleseitä

2 dl kuohukermaa vatkattuna

puolukkasurvosta (sokeroitua) tai puolukkahilloa

1. Valmista muruseos uunissa. Sulata voi, sekoita joukkoon sokeri ja kauraleseet. Levitä vuokaan ja paista uunissa 200 asteessa 10 - 15 minuuttia, kunnes muruseos on rapsakkaa. Kun otat seoksen uunista, sekoita se murumaiseksi haarukalla.
2. Annostele astioihin vuoroin hilloa, täysin jäähtynyttä muruseosta ja kermavaahtoa.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Kotiruokaviikko: Lohikeitto ja perunarieskat


Nyt valmistettiin perinteinen lohikeitto ja sen kaveriksi perunarieskoja perunamuussin jäämistä. Itse asiassa kyse ei ollut niinkään jäämistä, vaan tein muussia jo alunperin reilusti, jotta riittäisi näihinkin.

Kalan käsittely ei ole minullekaan mitään arkipäivää ja usein olen tehnyt keiton uunilohen rippeistä. Mutta kerron nyt tässä kaikille niille, jotka liikkuvat samalla akselilla kanssani, että keiton saa todella kätevästi myös raa'asta fileestä, ilman ruotojen nyppimistä ja fileerausveitsen kanssa heilumista. Kalafile keitetään sellaisenaan kypsäksi, liemi siivilöidään keiton pohjaksi ja kypsä kala puhdistetaan keiton sekaan.

Oma fileeni oli himpun verran alle 300 grammaa ja se riitti oikein kivasti keiton tarpeiksi. Kalaisammankin voi kalan ystävä tehdä. Itse keitin liemen ilman suolaa ja lisäsin suolan keittoon vasta valmiina, koska Ellille otettiin oma annos ennen keiton suolaamista.


Lohikeitto 4:lle

300 - 400 g lohifilettä
1 litra vettä
1 laakerinlehti
muutama musta- tai maustepippuri

4 keskikokoista perunaa
2 porkkanaa
2 sipulia
1 dl ruokakermaa
suolaa
sitruunapippuria
tuoretta tilliä


1. Mittaa kattilaan litra vettä ja lisää sekaan pippurit ja laakerinlehti. Nosta file kattilaan kokonaisena ja keitä sitä noin 10 minuuttia.
2. Nosta file liemestä ja siivilöi liemi.
3. Pilko kasvikset ja laita ne kiehumaan siivilöityyn liemeen, kunnes ne ovat pehmeitä (noin 15 minuuttia). Pilko porkkanat perunoita pienemmiksi, jotta ne kypsyvät yhtä aikaa.
4. Lisää keittoon kerma ja mausteet. Perkaa kypsä file paloina joukkoon. Kiehauta.
5. Silppua pinnalle tuoretta tilliä.

Perunarieskat

Kokeilin tällaista todella simppeliä pikataikinarieskaa. Itse pidän enemmän sellaisista pehmoisista perunarieskoista, jotka leivotaan hiivataikinaan (nesteen ja hiivan joukkoon sekoitetaan perunsasose ja sitten sopivasti jauhoja). Keiton kanssa nämä simppelitkin rieskat kyllä tekivät kauppansa.

2½ perunasosetta
1 kananmuna
noin 2½ dl ohrajauhoja

Sekoita kaikki ainekset ja taputtele pellille ohuiksi rieskoiksi. Pistele haarukalla ja paista 250 asteessa 10 - 15 minuuttia. Tarjoa lämpimänä.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Kotiruokaviikko: Nakkikastike

Tavan nakkikastike jatkaa kotiruokaviikkoa. Tässä kastikeessa on myös hyvin perinteiset ainekset eikä mausteilla tai kermalla mässäillä. Hulluttelin kuitenkin vähän, ja perinteisestä käristyskastikkeesta poiketen lisäsin joukkoon myös tomaattipyrettä. Tomaattipyre on nimittäin iskenyt suomalaisiin keittiöihin jo useita vuosikymmeniä sitten ja 60-luvulla oli hittiä laittaa jauhelihakastikkeeseen tomaattipyrettä. Joten vaikkei tomaatti ole kotimaisuuden perikuva, niin rohkenin lätkäistä sen tähän mukaan.

Makkaraa on tehty Suomessa todistettavasti ainakin 1870-luvulta asti, mutta nakin synnystä, varsinkaan kuorettoman sellaisen, en osaa sanoa mitään. Nakki on kuitenkin ollut olemassa niin kauan, että sitä voi jo huoletta kutsua suomalaiseksi kotiruoaksi.

Kastikkeeseen haettiin tuttu ja turvallinen perinnemaku ruskistamalla jauhot voissa ja mausteet olivat taasen simppelit. Nakkien ei kannata antaa kiehua keitoissa tai kasikkeissa liiaksi, sillä ne menettävät makunsa.

Kun ruoka oli valmista, tajusin taasen syöneeni joskus lapsuudessani tismalleen samanlaista kastiketta. En vain muista missä, mutta tuntui silti juhlalliselta, että olen jatkanut perinnettää ja valmistanut tätäkin kastinta omassa köökissäni.

Nakkikastike 4:lle

1 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
300 g nakkeja (jätän laadun valinnan kokkaajille)
1 sipuli pilkottuna
4 - 5 dl vettä
suolaa, mustapippuria
1 pieni purkki tomaattipyrettä

1 Ruskista jauhot voissa ja kippaa ne hetkeksi lautaselle odottamaan.
2. Kuullottele sipuli pannulla voissa tai öljyssä. Lisää joukkoon pilkotut nakit. Anna nakkien hieman ruskistua.
3. Lisää ruskistetut jauhot, neste ja mausteet, sekä tomaattipyre. Sekoita hyvin ja anna kiehua pari minuuttia.
4. Tarjoa muusin, lantturaasteen ja suolakurkkujen kera.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kotiruokaviikko: Jauhelihakastike

Kotiruokaviikon aloittaa jauhelihakastike. Tämä on niin baaselia kastiketta kuin olla ja voi. Viimeksi olen tällaista syönyt varmaan vuonna 1999, kun maalaismummoihmisen keittiössä istuin ruokailemassa. Sain oikein keskittyä, etten nykäisen kaapista jotain vähintäänkin ekstoottista, esimerkiksi ketsuppia, ruokaa maustamaan.

Kotiruokaviikosta lisää täältä.



Jauhelihakastike (4:lle)

400 g jauhelihaa
1 - 2 sipulia
3 rkl jauhoja
4,5 dl vettä
suolaa
mustapippuria

1. Ruskista jauheliha. Lisää joukkoon sipuli ja jatka ruskistusta.
2. Lisää vehnäjauhot. Niihin on hyvä saada vähän väriä ja makua. Jauhot voi ruskistaa myös erikseen voissa, jos haluaa kunnon käristyskastikkeen.
3. Lisää neste ja hauduta, kunnes sipulit ovat aivan pehmeitä.
4. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa perunoiden ja porkkanaraasteen kera.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Suomalaisten perinteiden kotiruokaviikko

Sain päähäni pitää kotiruokaviikon, jossa panostettisiin kotimaisuuteen ja jonkin verran myös kausituotteisiin. Ensi viikon ajan siis herkuttelemme perinteisillä kotiruoilla. Laitankin jo tähän ruokalistan, jos joku innostuu vaikka samoista herkuista. Listalla ei ole kuitenkaan seitsemää pääruokaa, sillä meillä laitetaan aina ruokaa sellainen satsi, että sitä syödään enemmän kuin kerran.

Joskus kuulee sanottavan, ettei Suomessa ole vahvaa ruokaperinnettä, mutta itse en allekirjoita sitä. Moni meistä kokkaa ehkä mieluummin makuja maailmalta. Olemme tottuneet jo lapsuudenkodissa syömän kansainvälistä sapuskaa ja suomalainen perinneruoka ei olekaan enää läheinen tai tuttu asia. Toisekseen suomalaista perinneruokaa on harvoin saatavilla. Useat ravintolat ovat erikoistuneet italialaiseen, kaiken maailman texmexiin ja pizzaan. Perinneruokakirjoista löytyy kuitenkin mitä moninaisimpia ohjeita: pataruokia, laatikkoruokia, paisteja, keittoja, piirakoita, leivonnaisia. Aiemminkin olen suomalaisesta ruokaperinteestä muutaman sanan sanonut, hernekeiton keittelyn yhteydessä.

Pointti tässä viikossa on se, että raaka-aineiden olisivat mahdollisimman pitkälle kotimaisia ja kauden tuotteita ja tuontitavaraa vältellään. Listalla on siis juureksia, marjoja, lihaa ja kalaa ja maustevalikoimasta löytyy lähinnä suola ja pippuri. Osa ruoistahan on aika uusia, jauhelihakastike tuli kuvioihin kuitenkin vasta puoli vuosisataa sitten.


Jauhelihakastike, perunat ja porkkanaraaste
Nakkikastike, pottumuusi ja lantturaaste
Lohikeitto ja perunarieskat, puolukkakaurahyve
Riisipuuro/ Ohrapuuro ja mustaherukkakiisseli
Karjalanpaisti, mustikkakukko


Ilomielin toivotan muutkin blogistit ja kotikokit kokkailemaan suomalaista ruokaa!

perjantai 18. helmikuuta 2011

Puolukkapiirakka


Jääkaapissa on talven jäljiltä vielä puolukkasurvosta, josta osaa keittelin hilloksi. En tehnyt hillosta mitenkään makeaa, vaan se on oikein kirpsakkaa edelleen ja käy tosi hyvin piirakkaan, jossa marjoissa saa olla hapokkuutta muuten makean pohjan ja muruseoksen kanssa. Jos sattuisikin joskus niin, että piirakasta tulisi liian hapan, aina voi tarjota jäätelöä tai vaniljakastiketta seuralaisena.

Pohja on jo tuttu aprikoosipiiraista ja samaa muruseosta on käytetty myös pian julkaistavassa pappilan hätävarassa.

Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
3 dl puolukkasurvosta tai 5 dl puolukoita
sokeria tarpeen mukaan

Muruseos:
50 g voita
1½ dl kauraleseitä tai -hiutaleita
½ dl sokeria


1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
2. Lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten.
3. Sekoita joukkoon jauhoseos ja levitä voidellulle tai leivinpaperilla vuoratulle piirakkavuoalle.
4. Ripottele pinnalle marjat tai lusikoi survosta nokareina pohjan päälle.
5. Valmista muruseos. Sulata voi ja lisää joukkoon kaurleseet ja sokeri.
6. Ripottele muruseos piirakan pinnalle.
7. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Mitä tarjoan saksalaisvieraille?

Tapasimme Binen kanssa ollessamme vaihdossa Ateenassa. Pidämme edelleen yhteyttä ja tämä on hänen kolmas kertansa Suomessa, mutta hänen puolisolleen ensimmäinen kerta. Ja pakkanen on ihan kohdillaan, -30 astetta näytti meidän mittari tänä aamuna. Luvassa on siis suomalaista talvieksotiikkaa ja suomalaista ruokaa. Bine on aina tosi innoissaan kokeilemassa kaikkea suomalaista ja lohikeittoa varten hän vie Saksaan mukanaan aina sitruunapippuria.

Pariin otteeseen olemme palanneet yhdessä Kreikkaan ja yksi suosikkiharrastuksistamme matkoilla on ehdottomasti syöminen. Näiden kylmien päivien lämmitykseksi alla kuva Kreetalta, jossa paitkoimme 2008.


Tällä vierailulla tarjottavien listalla ovat ainakin nämä suomalaiset herkut:
-karjalanpiirakat ja munavoi
-leipäjuustosalaatti
-puolukkapiirakka
-karjalanpaisti, porkkanalaatikko ja perunat
-kaurapuuroa marjojen kera
-laskiaispullat
-lämminsavulohi, perunat ja kananmunasalaatti
-kiuasmakkarat

Joistain ruoista kirjoitellaan ohjeita sun muuta myöhemmin.

Kun Bine oli ensimmäistä kertaa Suomessa, vein hänet retkeilemän kansallispuistoon. Tein nuotion ja paistelimme makkarat. Bine oli valloittavan ihastuksissaan siitä, että osasin käyttää kirvestä ja sytyttää nuotion!

Iloista pakkasenpuremaa loppuviikkoa kaikille!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Vuohenjuustobroileria



Harvassa on ne kerrat, että olen laitellut vuohenjuustosta jotain kotona, vaikka ravintolassa sitä on annoksessani aika usein. Nyt täytin broileinfileitä vuohenjuustolla Me-lehden reseptistä innostuneena.Alkuperäisessä reseptissä broilerit käärittiin vielä pekoniin, mutta meillä mentiin nyt ilman. Pekoni toimisi erityisesti silloin, jos rulliin otettaisiin pannulla väri ja kypsennettäisiin sitten uunissa loppuun. Kastikkeessa haudutettaessa pekoni ehkä menettäisi hieman makuaan. En kiinnittänyt rullia tikuilla. Paistoin pinnan ensin saumakohdasta, jolloin rullat pysyivät hyvin kasassa. Käyttämäni vuohenjuusto suli aika pitkälti kastikkeeseen, mutta jotain jäi väliinkin.

Seuraksi haaveilimme ranskalaisia, mutta tosielämässä söimme kasviksia ja salaattia. Harmi, kun ei ollut paholasen hilloa, se on niin hyvää juuston kanssa.

Vuohenjuustobroileria

4 rintafilettä
150 g vuohenjuustoa
suolaa
mustapippuria
yrttimaustetta
hunajaa

2 dl ruokakermaa
suolaa

1. Halkaise rintafileet kahtia niin, että saat ohuita pihvejä. Nuiji pihvt kevyesti.
2. Ripottele päälle suolaa, pippuria ja yrttimaustetta. Nosta juustoviipale fileen reunalle ja kääri koko komeus rullalle.

3. Paista rulliin pannulla hyvä pinta.


4. Lisää pannulle kerma ja suolaa maun mukaan. Hauduta noin 10 minuuttia käännellen rullia varovasti muutaman kerran.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Uunilohta


Vaikka ruoanlaitto yleensä onkin mukavaa, niin joskus on luksusta jättää yksi päivä väliin. Niinpä tein sunnuntaina lounaan jälkeen uuniin vielä uunilohta, niin saadaan seuraava päivä vapaaksi kokkauksesta. Tämä luomus syntyi kaapin aineksista ja lohiannospalojakin löytyi pakastimesta. Voi käyttää toki myös filettä, mutta isommalle fileelle kannattaa tuplata höystön määrä. Kermaakin oli tilkka jääkaapissa.

Kalan kanssa uunissa kypsyi vihannesriisi. Tämä on yksi niistä ruoista, jossa koko aterian voi kypsentää kerralla uunissa. Kätevää. Samaan sarjaan kuuluu lihapullat ja lohkoperunat.


Uunilohta sinappisella kastikkeella

300 - 400 g lohta fileenä tai annospaloina
2 sipulia
2 - 3 porkkanaa
1 prk kermaviiliä
1 tl suolaa
(1/2 dl kermaa)
1 rkl kuivattua tilliä (tai tuoretta reilummin)
1 rkl sinappia
1 tl hunajaa
ripaus mustapippuria
kourallinen juustoraastetta

1. Laita uunivuokaan lohipalat. Pilko kasvikset ja lisää ne vuokaan. Porkkanat saavat olla ohuita, jotta ehtivät kypsyä.
2. Sekoita kermaviilin joukkoon mausteet. Lisää kastike lohen ja kasvisten päälle.
3. Ripottele päälle juustoraaste.
4. Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Browniet ystävänpäiväksi

 

Ystävänpäiväleivokset oli tehtävä kaapin antimista, sillä vietimme lauantaita kahden Ellin kanssa, eikä ollut mahdollisuutta täydentää leivontavalikoimaa. Onneksi löytyi ainekset brownie-leivoksiin. Suuren suuri harmi oli se, että kaapista ei kaivamallakaan löytynyt mitään pähkinöitä.

Varmaankin on jo käynyt selväksi, että aika usein kokkaan tai leivon sitä, mihin sattuu olemaan aineksia. Joskus inspiraatio lähtee jostain olemassaolevasta aineksesta, johon sitten ostelen täydennystä. Usein innostus iskee niin puskista, että on pakko soveltaa mielitekoja.

Paistoin taikinaa noin 20 minuuttia, koska tykkään, että se jää sopivan tahmaiseksi. Silloin tosin pitää malttaa odottaa, että kakku on täysin jäähtynyt ennen leikkaamista. Muistakaa olla varovaisia voita ja suklaata sulattaessa. Itse unohdin kuorrutteen levylle hetkeksi liian pitkään ja huonostihan siinä kävi. Lopputulos oli yhtä möykkyä ja kuorrute oli tehtävä uudestaan. Sen siitä taas saa!

Browniet (16 pientä leivosta)

50 g voita
115 g tummaa suklaata
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 rkl vahvaa (pika)kahvia
1 dl vehnäjauhoja (erikoisvehnäjauhoja)
½ tl leivinjauhetta

(50 g murskatuja pekaanipähkinöitä tms.)

Koristelu:
50 g tummaa suklaata
1 rkl voita

1. Laita voi ja sulkaa kattilaan ja sulata hitaasti miedolla lämmöllä. Sekoita, kunnes ainekset ovat sulaneet. Jätä jäähtymään.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Sekoita vaahtoon suklaa ja jäähtynyt kahvi. Sihtaa sekaan jauhoseos.
4. Levitä taikina voidellulle tai paperoidulle vuoalle (n. 20 x 20 cm).
5. Paista 180 asteessa noin 20 minuuttia. Jos et halua kakkua niin tahmaiseksi, paistoaikaa voi pidentää 25-30 minuuttiin.
6. Irrota kakku vuoastavarovasti ja nosta jäähtymään tasaiselle alustalle. Tämä käy helposti, jos kakku on tehty leivinpaperin päälle.
7. Valmista koristeeksi kuorrute. Sulata miedolla lämmöllä suklaa ja voi ja sekoita hyvin. Valuttele brownie-kakun päälle. Leikkaa 16 palaksi, kun kuorrute on hieman jähmettynyt.
8. Koristele pähkinöillä ja/tai suklaalla.

Aprikoosipiiraat

Perheemme pienin jäsen sai nimipäiväkseen aprikoosipiiraita. Idea lähti lähinnä siitä, että kaapissa oli tölkillinen aprikoosinpuolikkaita. Hyviä tuli!

Tämä piirastaikina on luottotaikinani. Sokerin määrää hieman vaihtelen täytteestä rippuen, en pidä ylimakeista piirakkapohjista. Käytän tätä taikinaa aina marjapiirakoiden pohjana ja näköjään se toimii erinomaisesti myös pikkupiiraissa. Pikkupiiraat on tehtävä metallisessa vuoassa, paperivuoat eivät kestä kasassa. Täytteeseen sopisi myös maitorahka, mutta itse käytin kermaviiliä, jota vieraani kyllä tosiaan luuli maitorahkaksi. Joten ei liene merkitystä, kumpaa näissä käyttää.

Olen näköjään kuvannut juuri sen piiraan, josta nappasin Ellille maistiaismurusen. 

Aprikoosipiiraat (10 kpl)

Taikina:
100 g voita
3/4 - 1 dl sokeria
1 kanamuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
2. Lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten.
3. Lisää lopuksi jauhoseos. Sekoita.
4. Laita taikina hetkeksi kylmään niin se on helpompi kaulita. Valmista sillä aikaa täyte.

Täyte:
1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
n. 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

1 tlk valutettuja aprikoosinpuolikkaita


1. Sekoita kermaviilin joukkoon kananmuna, sokeri ja vaniljasokeri.
2. Jaa piirastaikina 10 osaan ja pyörittele paloista palloja.
3. Kauli palloista varovasti jauhotetulla  alustalla piiraspohjia, halkaisijaltaan noin 8 cm.
4. Nosta kaulitut pohjat voideltuun metalliseen muffinivuokaan. Voitelun sijaan voit vuorata vuoat paperisilla muffinivuoilla.
5. Painele pohjat vuokien myötäisesti. Reunat saavat olla korkeat, jotta täyte mahtuu hyvin.
6. Lusikoi jokaiseen vuokaan noin 2 ruokalusikallista täytettä. Nosta päälle kaksi aprikoosin puolikasta.
7. Paista 180 asteessa noin 30 minuuttia.
8. Irrottele piiraat vuoista varovasti vielälämpiminä. Anna jäähtyä ennen tarjoamista. 


perjantai 11. helmikuuta 2011

Borssikeittoa!

En tiedä, onko normaalia muistaa lempiruokiaan jo päiväkotiajalta. Ehkä olen ollut silloin jo joku herkuttelijan alku, mutta muistan useamman herkkuruoan Päiväkoti Nappulasta. Siellä herkuteltiin kasvissosekeitolla ja juustokuorrutetuilla leivillä, borssikeitolla ja pikkukeittiössä tehdyillä sämpylöillä. Ajatella, että pääsimme leipomaan jo päiväkodissa. Myös jouluruokailut ovat jääneet mieliin, samoin kuin eväsretket ja ulkojoulujuhla, legendaarinen ruokakärry ja ruokajärjestäjät, joiden vaativana tehtävänä oli kertoa muille, mitä ruokaa tänään tarjotaan.

Edelleenkin pidän borssikeitosta ja yleensä valmistan siitä kasvisversion. Tällä kertaa mukaan sujahti kuitenkin muutama luomunakki. Etikan määrää kannattaa kokeilla, itse pidän siitä, että keitto on hapanta ja hieman kirpeää.

Borssikeitto (4:lle)

1 rkl öljyä
300 g (4- 5 kpl) punajuuria
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 iso porkkana
1 laakerinlehti
muutama mustapippuri

1 l vettä tai liha- tai kasvilientä
suolaa
(sokeria)
1- 2 rkl etikkaa (omenaviinietikkaa)

(nakkeja)
1 suolakurkku kuutioina
ranskankermaa tai kermaviiliä
tuoretta persiljaa

1. Kuullota sipuli, valkosipuli ja kuorittut, raastetut punajuuret öljyssä. Lisää joukkoon myös raastettu porkkana.
2. Lisää mausteet ja vesi (liha- tai kasvisliemi). Etikkaa kannattaa laittaa ensin varovasti ja miastaa valmista keittoa ja lisätä vasta sitten tarpeen mukaan.
3. Hauduta kittoa noin tunti.
4. Lisää kuutioitu suolakurkku (ja pilkotut nakit).
5. Tarjoile kermaviilin ja tuoreen persiljankera.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Lohta, bataattia & limettivoita


Meillä on tuossa linkeissä Ruokala ja välillä tulee katseltua, mitä siellä oikein on kokkailtu. Tämä ohje oli kiinnostava ja eilen nappasin ostoskoriin lohta, bataattia ja limejä. Siitä hauska ohje, että aineksia on aika vähän, mutta makua sitäkin enemmän ja suurin osa aineksista löytyy keittiöstä jo valmiina.

Limevoi oli kerrassaan ihanaa. Nam! Käy niin hyvin lohen kanssa. Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Määriä olen osittain muuttanut ja myös raaka-aineita. Itse en laittanut maustevoihin sipulia: ensinnäkään ei ollut punasipulia ja ajatus sipulinpaloista maustevoissa ei tuntunut hauskalta. Lohta en paistanut ensin pannulla, vaan laitoin suoraan uuniin. Bataatit kuorin, koska olen hieman epäileväinen valtameren yli tuoduista juureksista. Alkuperäisessä ohjeessa bataatteja kypsennetään 20 minuuttia, mutta se ei riittänyt omille bataateilleni.

Maustevoin kanssa tuli hieman sählättyä ja helpommalla olisi päässyt, kun olisi todella seurannut reseptiä ja vatkannut huoneenlämpöisen voin hyvin ennen nesteen lisäämistä. Nyt voin ja limenmehun sekaisin saaminen oli hieman työlästä ja piti ottaa sauvasekoittimen tehosekoitin avuksi.

Ruoanlaitto kannattaa aloittaa maustevoista, jotta se ehtii jähmettyä. Kala ja bataatit kypsyvät kätevästi uunissa ja ne on helppo ajoittaa valmiiksi yhtä aikaa. Täytyy sanoa, että meillä tykättiin tästä kovasti, tosin bataatin makeuteen totuttelu jatku vielä. Perunakin sopisi lisäkkeeksi yhtä lailla.

Uunibataatti
 
2 isoa bataattia (n. 800 g)
2 rkl öljyä
suolaa
vastajauhettua mustapippuria

1. Kuori bataatit ja leikkaa ne noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. 
2. Nosta viipaleet laakeaan vuokaan ja sekoita joukkoon öljy ja mausteet.
3. Paista viipaleita uunissa 225 asteessa 20-30 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä.

Lohipalat uunissa

500 - 600 g lohta fileenä
suolaa

1. Leikkaa lohifile 4 annospalaksi. Nosta uunivuokaan nahkapuoli alaspäin.
2. Kypsennä 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.
3. Mausta suolalla ja pippurilla.

Limettivoi:

75g voita
1 limetin raastettu kuori
limetin mehu 
2 rkl persiljaa hienonnettuna
1/2 tl suolaa
 


1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi pehmeäksi. 
2. Pese lime huolellisesti ja raasta kuori. Halkaise hedelmä raastamisen jälkeen ja purista mehu.
3. Sekoita voi, limenmehu ja mausteet keskenään.
4. Lusikoi voi tuorekelmun päälle ja muotoile tangoksi. Anna jähmettyä jääkaapissa 30 min.


tiistai 8. helmikuuta 2011

Pannuleipäset


Toissapäivänä kaipailin keiton seuraksi jotain pikataikinaleipää, jonka olisi nopeasti valmistanut siinä sivussa. Muistin hämärästi, että sellainen ohje on yläasteen kotitalouskirjassa (kyllä, se on minulla tallessa), mutta eilen vasta kävin kipaisemassa kirjan yläkerrasta ja ryhdyin tuumasta toimeen. Tuon kotitalouskirjan lisäksi ohje löytyy esimerkiksi Savon Sanomien sivuilta.

Kaapissani ei ollut hiivaleipäjauhoja eikä kyllä piimääkään, joten resepti koki hieman uudistusta. Käyttämäni aineet ovat suluissa. Tämä leipä sopii hyvin rieskan ystäville. Tarkoitan siis sitä litteää ihanuutta, sillä olen kotoisin Oulusta, en täältä Karjalan hujakoilta. Leipäset ovat parhaimmillaan tuoreena ja lämpöisenä, mutta söimme niitä myös paahdettuna iltapalalla.


Ellun leipäset (n. 10 kpl)

2½ dl hiivaleipäjauhoja (1 dl vehnäjauhoja ja 1½ dl ohrajauhoja)
1 tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
1½ dl piimää (kermaviiliä)
1 rkl siirappia



Yhdistä aineet sekoittaen. Muotoile jauhotetulla alustalla ohuita kämmenen kokoisia leipäsiä. Taikinassa ei ole sitkoa ja se tarttuu helposti kiinni. Nosta leipäset lastan avulla pinnoitetulle pannulle. Rasvaa ei tarvitse. Paista minuutin verran kummaltakin puolelta melko kuumalla pannulla.


Halutessasi voit voidella leipäset paistamisen jälkeen sulalla voilla. Voi on mielestäni muutenkin näiden leivonnaisten paras kaveri!

maanantai 7. helmikuuta 2011

Avokado-kesäkurpitsakeitto


Tämä on ihka ensimmäinen kerta, kun tein avokado-kesäkurpitsakeittoa. Reseptin tueksi löysin englanninkielisen viritelmän keitosta. Usein avokadokeitot ovat kylmänä tarjottavia, mutta se ei tuntunut hyvältä idealta näin pakkasten keskellä, joten halusin lämpimän version.

Etukäteen olin ajatellut laittaa kermaa keittoon, mutta se maistui niin hyvälle ilmankin, että en uskaltanut lähteä kokeilemaan. Avokado itsessään tuo varmasti riittävästi rasvaa ja täyteläisyyttä. Avokado maistuu keitossa reilusti ja sitruuna tekee keitosta hieman kirpsakan. Jos tykkää guacamolesta, niin luulisi tämänkin olevan herkkua. Sopii erittäin hyvin alkukeitoksi vaikka nachojen kera, mutta me söimme ihan sunnuntailounaaksi. Ranskankerma sopisi varmasti kaveriksi.


Kesäkurpitsa-avokadokeitto (1 litra)

1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 kesäkurpitsa
2 pientä perunaa
5 dl vettä
n. 1 tl suolaa (tai kasvisliemikuutio)
1 avokado
1,5 rkl sitruunanmehua
rouhittua mustapippuria


1. Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä.
2. Lisää pieneksi pilkottu kesäkurpitsa ja perunat. Kääntele hetki sipulien kera.
3. Lisää vesi ja suola. Keitä 15 minuuttia.


4. Halkaise avokado, irroita kivi ja hedelmäliha sormin tai lusikan avulla. Pilko avokadon puolikkaat pieneksi ja lisää keiton joukkoon.
5. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää joukkoon sitruunanmehu ja rouhi sekaan varovasti mustapippuria myllystä. Tarkista maku.
6. Tarjoa tomaattikuutioiden, avokadoviipaleiden ja vaikkapa ranskankerman kera.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Täytetyt suolaiset ja makeat letut

Kun torstaina meillä oli kerta kaikkiaan ruokana sitä hernekeittoa, niin totta kai niitä lettuja silloin paistettiin jälkkäriksi. Seuraavana päivänä tehtiin sitten täytettyjä lettuja. Niitä saatiin joulukuussa kyläpaikassa ja oli niin makoisia. Kiitos vain Laihialle!

Nyt täytettiin lettuja jauhelihatäytteellä ja makeita lettuja appelsiiniriisillä ja mansikkahillolla. Olin suunnitellut, että jauhelihatäytteeseen tulisi myös tomaattipyrettä, mutta niin vain kävin, että huomasin lettujen jo ollessa uunissa, että tomaattipyre on edelleenkin avaamattomana pöydällä. Makeisiin lettuihin käytettiin aiemmin tehtyä appelsiiniriisiä ja ihanaa, kotitekoista mansikkahilloa, jossa marjaa riittää. Harmi, että on viimeinen purkki menossa. Ensi vuonna pitää tehdä enemmän hilloa.

Lettujen ohjeen löytää aiemmasta postauksesta. Suolainen täyte riittää hyvin kahdeksalle isolle letulle.

Täyte (suolaiset letut)

500 g nauta-sika jauhelihaa
1- 2 sipulia
1 valkosipulin kynsi
1 prk herkkusieniä tai tuoreita sieniä
1 prk ananasta
suolaa
mustapippuria
oreganoa
chilimaustetta
tilkka vettä
2 tomaattia
juustoraastetta


1. Paista jauheliha, sipuli ja valkosipuli pannulla.
2. Lisää sienet ja kuullota hetki. Mausta.
3. Lisää ananakset ja tilkka vettä.
4. Pilko tomaatit pieneksi ja lisää lopuksi pannulle.
5. Levitä täyte lettujen keskelle ja kääri letut rullalle. Ripottele päälle juustoraastetta.
6. Paista 225 asteessa, kunnes juusto sulaa ja saa väriä.


Täyte (makeat letut)

appelsiiniriisiä (ohje täällä), marjarahkaa tai muuta sopivaa jälkiruokaa




1. Täytä letut appelsiiniriisillä, kääri ja valuta päälle mansikkahilloa.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Mies keittiössä tekee hyvää!

Ai että. Mies kokkailee keittiössä ja minä katson nauhalta yhtä lemppariohjelmaani. Harvinaista on se, että  pysyttelen pois keittiöstä, mutta mieheni on kerta kaikkiaan huomattavasti minua etevämpi ainakin yhdessä keittiöjutussa: letunpaistossa.

Marko tohtii käyttää riittävästi voita ja käryttää huoletta pannua riittävän kuumalla. Ja kaiken huipuksi, kääntää letut heittämällä! Ihailen. Kesäisin lisää tunnelmaa letunpaistoon tuo valurautapannu grillissä. Herttaisimpia kesäkuvia pihaltamme onkin se, kun Marko paistaa kaverinsa kanssa lettuja grillissä vesisateessa sateenvarjon alla (me kuvaajat tietenkin odottelimme herkkuja kaikessa rauhassa sisällä).



Nyt, kun saisi vielä kanavoitua tuon innostuneen energian muihinkin ruokiin.. Tjaa, multahan pian katoaisi harrastus. Ja alkaisin varmaan silittää. Mulle sopii siis vallan hyvin se, että Marko hoitaa letut ja ranskalaiset makkaralla ja minä muita ruokia. Enkä siis aliarvioi edellämainittujen ruokien herkullisuutta. Kun äitini oli yöpäivystyksessä, kotona oli ruokalistalla makkarakuppeja ja makarooneja - mitäpä parempaa olisi lapsena toivonut. Se oli absoluuttista herkkua!


Lettutaikina:

5 dl kevymaitoa
2 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 rkl öljyä

1. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa munien rakenne rikki. Lisää puolet maidosta.
2. Vatkaa joukkoon jauhot, suola ja öljy ja lisää loput jauhot.
3. Anna taikinan turvota hetki ennen paistamista.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Appelsiiniriisi


Apua! Tämä on kuulemma jouluruoka. Ja joku taas tarjoaa sitä aina juhannuksena. Meillä tämä on kyllä ihan-milloin-vain-ruoka. Nyt oli kaupassa suuria, makeita appelsiineja tarjolla ja niistä tulee ihanaa appeliinikiisseliä tai appelsiiniriisiä.

Appelsiiniriisin voi maustaa kanelilla, kardemummalla, appelsiinin- tai sitruunankuorella, vaniljasokerilla tai vaikkapa valkosuklaalla. Itse laitoin tällä kertaa hitusen appelsiininkuorta, kardemummaa ja valkosuklaata. Olin hieman pettynyt tuohon  valkosuklaaseen, kun se ei oikein maistunut lopputuloksessa. Kyseessä oli kyllä jonkin pienen herkkupuodin valmistama suklaa, joka ei ollut erityisen loistokasta. Jos haluaa oikein herkutella ja  valkosuklaan maun hyvin esille, se kannattaa sulattaa ja sekoittaa varovasti vatkatun kerman joukkoon ja määrä voisi olla jotain 100 - 200 g väliltä.

Appelsiiniriisi (8-10 ann.)

1 dl pitkäjyväistä riisiä
3,5 dl vettä

½ appelsiinin kuori
tilkka sitruunanmehua
1/2 tl kardemummaa
4-6 appelsiinia
2 dl kuohukermaa
1 dl maitorahkaa

1 rkl sokeria

(50 g valkosuklaata raastettuna)

1. Keitä riisi kypsäksi ja valuta mahdollinen vesi pois. Kaada riisi kulhoon, mausta appelsiininkuorella, sitruunamehulla ja kardemummalla. Laita kulho viileään.
2. Kuori appelsiinit veitsellä ja paloittele pieniksi paloiksi. Halutessasi voit fileoida appelsiinin. Sekoita applesiininpalat riisin joukkoon. Nosta kulho takaisin kylmään.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka ja sokeri ja sekoita. Halutessasi lisää raastettu valkosuklaa.
4. Sekoita kerma appelsiini-riisiseokseen. Tarkista maku.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Punaherukka-rahkakakku


Pakastemarjojen suhteen mulle käy aina vähän niin, että syksyllä ei heti malta käyttää niitä jatkuvasti, sitten ne unohtuu pakastimeen joulun ajaksi ja nyt, kun kevät lähestyy, niitä pitää vimmalla alkaa käyttää, että mahtuu sitten uudet marjat taas kesällä. Pensasmustikat kyllä loppui jo ennen joulua, kun Elli on niin innokas mustikkafani, mutta vielä on mansikkaa ja punaherukkaa. Punaviinimarjoista tulee mieleen mummola, ehkä siksi niitä torilta kesällä kotiin kannoinkin. Meidän pihassa on vain mustaherukoita, jotka eivät vielä tee marjaa ja muutama vusikymmeniä vanha villiintynyt valko- ja punaherukkapensas tontin laitamilla. Sympaattista mutta ei kovin satoisaa.

Kinuskinen väri kakkuun tuli siitä, että käytin fariinisokeria.Se sopi hyvin kakkuun, mutta oikeat sokerihiiret voisivat tarjota kakun kera vielä kinuskikastiketta. Kannattaa maistella täytettä ennen paistamista, että sokeria on sopivasti omaan makuun. Omassa kakussani oli myös ripaus raastettua sitruunan kuorta ja täyteläisemmäksi täytteen saa sekoittamalla joukkoon purkin ranskankermaa, mutta ilmankin tulee oivallista. Miinusta tulee punaherukoiden siemenistä. Tiedättehän, kun niitä puraistessa tulee joskus inhoja vilunväristyksiä. Miten ne siemenet on mustaherukoissakin jotenkin erilaisia? Hyvää kakkua silti ja oivallista seuraavana päivänä, kun se oli ehtinyt vetäytyä ja jähmettyä hyvin. Ja mummo, olet ajatuksissa!
 
Punaherukka-rahkakakkua