Se riisipuurohan oli näiden piirakoiden täytteeksi. Käytiin Ellin kanssa ihastelemassa marttojen piirakkatalkoissa viime keskiviikkona ja noukin heiltä sieltä muutamia vinkkejä. Itse kun en todellakaan ole karjalaisia sukujuuria niin piirakan teko on mulle täysin kirjasta opittua.
Mutta takaisin marttoihin. Siellä ei pulikat heilunu vaan apuna oli kaulimet ja pastakone ja sekös minua hämmästytti. Eläkeikäisiltä martoilta olisi voinut odottaa perinteikkään perinteisimpiä metodeja. Ja mitä vielä - yksi martoista ei edes aiemmin ollut tehnyt koko piirakoita! Oppia ikä kaikki.
Marttojen innoittamana kokeilin seuraavia niksejä:
1. Kaulin taikinan noin puolen sentin paksuiseksi ja otin siitä muotilla kakkusia, jotka sitten kaulittiin kuoriki. Tuloksena tasaisemman kokoisia piirakoita.
2. Sekoitin kypsän, jäähtyneen riisipuuron joukkoon raa'an kananmunan estämään kuohumista uunissa ja auttamaan kauniin väripinnan saamista.
Alla piirakoiden ohje. Se on tuollainen pikaohje, jossa on vain kuoritaikinan ja puuron respeti. Riisipuuron keitto-ohjeen voi halutessaan tarkastaa esim. riisipakkauksesta. Karjalanpiirakoiden ohje löytyy esimerkiksi Marttojen sivuilta.
Karjalanpiirakat (n. 35- 40 kpl)
Kuoritaikina:
3,5 dl vettä
1 tl suolaa
1,5 rkl öljyä
2 dl vehnäjauhoja
n. 4 dl ruisjauhoja
Sekoita ainekset em. järjestyksessä.
Täyte (riisipuuro):
3 dl vettä
3,5 dl puuroriisiä
1,5 litraa maitoa
1 - 1,5 tl suolaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti