keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Sitruunatuorejuustokakku
Miehen keväistä nimipäivää juhlistettiin tällaisella kakulla. Tein kakun heti aamusta ja niin päästiin illalla herkuttelemaan.
Uutta mulle tässä kakussa on mantelijauhoista tehty pohja. Vähän vaihtelua digestivelle. Digestivelle ominainen suolaisen ja makean yhdistelmä jäi tosin puuttumaan, mutta kiva pohja silti. Ja voi miten helppo. Ei tarvi tehdä melkein mitään. Jossain näin myös sellaisen pohjan, johon jauhetaan hasselpähkinää ja pohja paahdetaan uunissa, sekin voisi olla herkkua. Mutta ajattelin, että hasselpähkinä ei ole paras kaveri sitruunalle, se sopisi paremmin johonkin suklaiseen kakkuun.
Tätä kakkua varten valmistetaan lemon curd eli sitruunatahna. Osa tahnasta käytetään täytteeseen ja osa kiilteeseen. Laitoin kiilteeseen kaksi liivatelehteä, mutta lopputulos oli niin jämäkkä, että yksikin varmasti riittäisi.
Sitruunatuorejuustokakku
Pohja:
150 g mantelijauhoa
50 g voita
Sekoita mantelijauhoihin sula voi. Taputtele pohja irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle. Nosta jääkaappiin.
Lemon curd:
2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl maissitärkkelystä
Täyte:
2½ dl kuohukermaa (tai Flora vispiä tms.)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Kiille:
1½ dl lemon curdia
1- 2 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua
Koristeeksi:
kumkvatteja, valkosuklaata
1. Sekoita mantelijauhoihin sula voi. Taputtele pohja irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle. Nosta jääkaappiin kovettumaan.
2. Valmista lemon curd. Raasta huolellisesti pestyjen sitruunoiden kuori ja purista mehu. Laita kuoriosa, mehu, sokeri, kananmunat ja maissitärkkelys kattilaan, sekoita tasaiseksi ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa. Nosta pois levyltä ja sekoita joukkoon voi. Jäähdytä. Ota sitruunatahnasta erilleen 1½ dl tahnaa. Tarvitset sen myöhemmin kiilteeseen.
3. Valmista täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Pehmitä tuorejuusto kulhossa. Mittaa kattilaan sitruunamehu, kuumenna se ja liota siihen liivatelehdet. Kaada sen jälkeen liivateseos ohuena nauhana pehmitetyn tuorejuuston joukkoon. Sekoita. Lisää sitruunatahna ja lopuksi vaahdotettu kerma sekä sokeri ja vaniljasokeri. Tarkista maku.
4. Kaada täyte kakkupohjan päälle ja tasoita. Nosta kakku kylmään hyytymään.
5. Anna kakun hyytyä kylmässä hetki ja valmista sitten kiille. Liota kaksi liivatelehteä kylmässä vedessä. Kuumenna sitruunamehu kattilassa ja liota siihen liivatteet. Lisää liivateseos lemon curdin joukkoon. Kaada kiille varoen hieman hyytyneen päälle ja tasoita. Nosta kakku hyytymään vähintään kuudeksi tunniksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti