tiistai 29. toukokuuta 2012
Marjapiilot eli pienet marjapiirakat
Ai, että mä oon helppo! Kuljin kaupassa jauhohyllyn ohi ja näin jauhopussissa kuvan näistä marjapiiloista ja ostin sen kuvan ja reseptin vuoksi niitä täysjyvävehnäjauhoja. Olen tehnyt näitä nyt kaksi kertaa, kahdella eri täytteellä ja tuntuu olevan tällä hetkellä mun suosikkileivonnainen. Alkuperäisen ohjeen sokeria olen hieman vähentänyt ja tässä on nyt kolme erilaista variaatiota täytteeksi. Omaan makuun paras on toi, mihin tulee mustaherukkaa, nam! Ja näihin saa taas kätevästi käytettyä jos vaikka mitä hillopurkin jämiä.
Marjapiilot (12 kpl)
200 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Mustikkahillotäyte:
300 g mustikkahilloa (kotitekoista)
1½ rkl perunajauhoja
Marjaisa täyte:
100 g mustaherukkahilloa
100 g mansikkahilloa
100 g tuoreita mustikoita
1½ rkl perunajauhoja
Marjatäyte (Sunnuntain oma ohje):
200 g mustikoita tai muita marjoja
½-1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vatkaten kananmuna ja sekoita sitten jauhoseos (vehnäjauhot ja leivinjauhe) sekaan tasaiseksi taikinaksi. Nosta kylmään puoleksi tunniksi.
2. Täytettä varten sekoita kulhossa marjat, hillo ja perunajauhot.
3. Kauli taikina jauhotetulla alustalla noin puolen sentin paksuikseksi ja ota siitä muotilla (tai vaikka lasilla, halkaisija n. 8 cm) pyöritä paloja ja painele ne metallisen muffinivuoan voideltuihin suvennyksiin. Ylijäämätaikina (1/3) käytetään piirakoiden kansiin.
4. Nosta täytettä jokaiseen taikinasyvennykseen.
5. Kauli loppu taikina ja ota siitä ympyröitä (halk. n. 6 cm) ja nostele piirakoille kansiksi. Taikina on kaulittava tässä vaiheessa pariin kertaan, jotta saat sen täysin hyödynnettyä.
6. Painele kansia hieman reunoilta ja pistele halutessasi haarukalla.
7. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15 - 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja nostele sitten pois vuoasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti