lauantai 28. huhtikuuta 2012
Vuohenjuustopiiraat
Oli todella hyvä päätös ostaa 6 pikkupiiraan vuoka, voi miten söpöjä piiraita sillä saa ja juuri mukavia lounaaksi salaatin kera.
Kun tein niitä marenkeja, niin yllättäen keltuaisia jää siis oleilemaan jääkaappiin ja piti keksiä repseti, johon ne saisi kivasti upotettua. Tässä siis resepti siihen. Mutta en halua, että tätä vuohenjuustopiirasta tekevä kohtaa saman ongelman ylijäämävalkuaisten kanssa, joten reseptissä on annettu vaihtoehto keltuaisten käytölle.
Nämä piirakat olivat paitsi tosi hyviä, niin myös kauniita! Ja kirsikkatomaattien paahtaminen uunissa ennen täytteeseen laittoa on vaivan arvoista.
Vuohenjuustopiirakat (6 kpl)
(tai yksi iso piiras 27 cm piirasvuokaan)
Pohja:
200 g vehnäjauhoja
½ tl suolaa
100 g voita
1- 2 keltuaista (ei pakollinen)
2 rkl vettä
Täyte:
1 rs (250 g) kirsikkatomaatteja
½-1 tl sokeria
ripaus suolaa
2 tl oliiviöljyä
150 g ranskankermaa (2 dl ruokakermaa)
1 kananmuna
2 keltuaista (korvaa toisella munalla)
4 - 5 aurinkokuivattua tomaattia
100 g vuohenjuustoa
1. Pohjaa varten mittaa kulhoon vehnäjauhot ja lisää paloiteltu voi. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää keltuaiset ja lopuksi vesi. Sekoita taikina tasaiseksi ja nosta jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi.
2. Valmista kirsikkatomaatit uunissa. Pese ja halkaise tomaatit ja aseta leikkuupinta ylös päin leivinpaperille uunipellin päälle. Ripottele päälle sokeria, ripaus suolaa ja pari teelusikallista oliiviöljyä sekä hieman mustapippuria myllystä. Paista 220 asteessa 20 minuuttia.
3. Sekoita ranskankerma, keltuaiset ja kananmuna tasaiseksi seokseksi.
4. Pilko aurinkokuivatut tomaatit pieneksi ja leikkaa vuohenjuustosta 6 viipaletta.
5. Kauli pohjataikina. Leikkaa tai ota muotilla hieman piirasvuokia suurempia ympyröitä (itse käytin suurta mukia apuna). Asettele pohjat vuokiin.
6. Ripottele pohjille osa aurinkokuivatuista tomaateista ja kaada päälle kerma-munaseos. Asettele vuohenjuustoviipaleet piiraisiin ja nosta päälle paistetut kirsikkatomaattipuolikkaat, loput aurinkokuivatut tomaatit ja halutessasi hieman tuoretta basilikaa.
7. Paista 175 asteessa 25 minuuttia.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Isot marengit turkinpippurissa
On oikeastaan vääryys kuvata kaikkea herkullista ja levitellä kuvia netissä. Alkaa tehdä mieli kaikkea, alkaa harmittaa, kun ei löydy aineksia kotoa, alkaa sopivan vapaan hetken metsästys - samoin mielialan - ja vielä kaiken kukkuraksi pitää löytää tilaa vatsastaan ja uskotella itselleen, että herkuttelu silloin tällöin (tai jatkuvastikin) on ihan ookoo. No, tällainen valaton mieliteko kuva löytyi Soul Kitchenin postauksesta Marenkeja suklaalla ja suolapähkinöillä.
Omani tein turkinpippurirouheella maustettuna. Tykkään. Keksinpäs, mitä ihanaa siitä turkinpippurirouheesta voi tehdä. Varoituksen sana silti: Vaikka kuinka tekisi toista marenkia mieli heti perään, niin ei kannata. Saattaapi tulla sokerinen olo.
Pst. Ranskalainen marenki: Sokeri-valkuaisseosta ensin kuumennetaan, jotta sokeri sulaa ja sitten jatketaan vatkausta. Vitsi, mitä tököttiä ja niin herkun näköstä. Keltuaisista voit sitten seuraavana päivänä leipoa jotain, jos sokerihumalaltasi pystyt. (Myöhemmin tulossa juuri sopiva ohje vuohenjuustopiiraista.)
Turkinpippurimarengit
4 valkuaista
220 g luomuruokokidesokeria (tai hienoa sokeria)
50 g turkinpippurirouhetta
(2 palaa suklaata)
1. Erottele valkuaiset ja keltuaiset.
2. Mittaa kulhoon sokeri ja lisää valkuaiset.
3. Laita kattilaan vettä kiehumaan ja nosta kulho kattilaan päälle (vesihaude). Vatkaa sokeria ja valkuaisia jatkuvasti vispilällä, kunnes seos kuumenee.
4. Nosta kulho pois vesihauteen päältä ja jatka vatkaamista sähkövatkaimella, kunnes seos jäähtyy ja muuttu myös melko jäykäksi.
5. Sekoita joukkoon turkinpippurirouhe. Sulata esim. minigrip-pussissa pari palaa suklaata, jos haluat marenkiin hieman raitoja. Kääntele sula suklaa marengin joukkoon.
6. Nostele marenkikekoja (12 kpl) leivinpaperin päälle pellille ja paista 150 asteessa n. 40 minuuttia ja katkaise uunista virta ja anna marenkien jäähtyä uunissa.
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Kaiken maailman kanapata
Joutilaista vihkoista ja kirjasista tulee silloin tällöin reseptikirjojani. Nyt minulla on näitä käsin raapustamiani kirjoja neljä ja niissä on kaikki suosikkireseptini. Blogikin tosin auttaa pitämään omat suosikkiohjeet järjestyksessä ja täältä voi kaivaa esiin omia kokeilujaan.
No, viisi vuotta sitten perustetussa reseptikirjassa asuu tämä kanapadan resepti. (Broileriahan tässä käytetään, mutta kana kuullostaa niin paljon paremmalta). Helppo, muunneltava, nopea ja kasvisrikas ruoka! Mausteilla ja kasviksilla pataa voi varioida suomalaisesta vaikka kiinalaiseen!
Kanapata (6:lle)
1 rkl öljyä
n. 550 g broilerin filettä
1 iso sipuli
1 kesäkurpitsa
200 g tuoreita herkkusieniä
1 tlk ananasta liemineen
1 tkl tomaattimurskaa (chilimaustettua)
300 g porkkanaa (tai muita kasviksia)
1 tl paprikajauhetta
1 tl currya
1 tl broilerimaustetta
½ - 1 kasvisliemikuutio
suolaa (juustokuminaa, chiliä)
10 - 20 oliivia
(rusinoita, aurinkokuivattua tomaattia, valkosipulia..)
1. Leikkaa fileet reiluiksi paloiksi. Ruskista palat öljyssä.
2. Lisää pilkottu sipuli, kesäkurpitsa, herkkusienet ja viipaloitu porkkana. Kääntele hetki öljyssä.
3. Lisää mausteet, tomaattimurska ja ananas liemineen. Hauduta kannen alla noin 30 minuuttia. Sekoita vain pari kertaa, etteivät kasvikset muhennu.
4. Lisää lopuksi oliivit ja tarkista maku.
Tätä pataa voi muunnella loputtomiin. Tulisempaa tai makeampaa, rusinoilla Lähi-Idän tyyliin tai oliiveilla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla Välimeren tyyliin, Tarjoa lisänä tuoretta yrttisilppua, tuoretta leipää tai vaikkapa jogurttikastiketta ja riisiä.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Arvonta suoritettu!
Kiitos kaikille keväisen aurinkoisista vastauksista viimeiseen arvontaan, joka koski keväisiä herkkuja. Huomasi kyllä monen kommenteista, että kevättä kohti ruokavalio kevenee, vihreytyy ja painottuu entistä enemmän kalaan, kanaan, salaatteihin, grillattuun ruokaan ja totta kai myös pirteisiin makeisiin ruokiin.
Blogiarvonnassa onnettaren suosio läpsähti Kanelibasilikan pään päälle! Onneksi olkoon!
Kun postitan paketin, niin laitan tänne vielä kuvan palkinnosta! Ihan heti lähipäivinä, nyt en ehdi kuvailla, kun pitää rintää vielä kuistin siivoukseen, jotta pääsee kohta aamu- tai iltapäiväkahville sinne! (Eli salettiin kylmenee nyt kelit kuukaudeksi)
Ps. Kuvat lisätty. Ja katsokaa tuota edellistä manausta kelien kylmenemisestä. Taisi tepsiä, kun tätä kesää miettii. Palkinnosta löytyi siis jälkiruokakirja ja maraboun salmiakkisuklaata.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Fazerin suklaaherkkuja!
Osallistuin maaliskuussa Leivontafoorumin haasteeseen, jossa leivottiin jotain italialaista, ranskalaista tai saksalaista. Tein tämän päärynä-ricottapiiraan ja onnekkaasti saavutin jaetun ensimmäisen sijan, kiitos kaunis vain muille leipureille.
Palkinnoksi sain Fazerilta täydellisen paketin suklaita ja karamellirouheita, kaakaojauhetta ja taikinakaavinta unohtamatta. Kiitos! Miten tuota 70 % tummaa suklaata malttaa edes ruoanlaittoon käyttää, voisi mennä parempiin suihin ihan sellaisenaan.
Nyt vain pohdin, että mitä ihanuuksia sitä oikein leipoisi. Erityisesti odotan Wiener Nougat-rouhetta ja Marianne-rouhetta ja ihan tuo kunnon kaakaojauhekin saa veden kielelle. Ainakin vapun aikaan käytän näitä donitsien kuorrutteisiin, ehkä sitä ennen on tehtävä jo suklaakakkukin.
torstai 5. huhtikuuta 2012
Kevätarvonta ja lomailua!
***Saa osallistua vielä 21.4. asti***
Ihana kevät on täällä ja Ruokailmiö pitääkin pienen kevätpaussin. Lieden ääreen ja kapustan varteen palataan huhtikuun loppupuolella vapputunnelmissa!
Mutta sitä ennen tuikitärkeä mieltäpiristävä arvonta/ kilpailu:
Millaisiin ruokiin ja leipomuksiin kevät inspiroi juuri sinua? Tai millaista ruokaa mielit, jos et itse ehdi kauhaan tarttua?
Vastaa kommentoimalla tähän kirjoitukseen viimeistään 21.4. ja ainakin rekisteröitymättömien (ja jos ei yhteystiedoissa ole esim. sähköpostia) kannattaa jättää myös email-osoite!
Palkinto arvotaan vastanneiden kesken 22.4. ja se on perinteiden mukaisesti yllätys, mutta paljastettakoon sen verran, että löytyy syötävää sekä silmille että suulle ü
(Ed. kilpailuissa on kyselty leivonnaisista ja kesäkahviloista.)
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Pääsiäisleipomuksia
Porkkanamuffinit pääsiäiskarkein |
Pääsiäinen on ihana keltainen piristysruiske kevään korvalla. Kuten kaikki muutkin pyhät, pääsiäinen edustaa meille yhdessäoloa ja niiden rakkaiden seurassa vietettyä aikaa ja usein muutamaa rentouttavaa vapaapäivää. Muistissa on kyllä pääsiäisen alkuperä, mutta ennen kaikkea pääsiäinen tuo viimeistään kevään ja uuden alun.
Sitruunarahkapuustit |
Sitruunarahkapullat |
Sitruunapuustit
Normaalin puolen litran pullataikinan väliin/ päälle leivottiin rahkaseosta (1 prk rahkaa, 1 kananmuna, sokeria) ja kirpeän raikasta sitruunatahnaa. Puolet taikinasta tein kierrepulliksi ja toisen puolen oikein perinteisen rahkapullan malliin.
Porkkanakakku ja suloiset Anthon Berg maitosuklaamunat |
Porkkanakakku ja porkkanamuffinit
Porkkanakakun reseptin löydät täältä ja puolitettuna ohje on juuri sopiva 24 cm irtopohjavuokaan. Toisesta puolikkaasta väsäsin näitä karkein koristeltuja muffineita.
Mokka-suklaakakku pääsiäisen aikaan |
Mokka-suklaakakku
Tätä mokka-suklaakakkua tein nyt toistamiseen. Ja koristeluun sain vinkkiä aurinkoisen Luumukan blogista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)