tiistai 29. marraskuuta 2011

Kulibjaka eli lohipiirakka


Isänpäiväksi oli tarkoitus tehdä savulohitahnalla täytettyjä ruisleipiä, mutta tekemättä jäi. Lohen olin kuitenkin jo ostanut, joten se oli käytettävä ja nyt päädyin lehtitaikinasta tehtyyn lohipiirakkaan, venäläisittäin kulibjakaan. Tätä syötiin meillä lounaaksi salaatin kera ja iltapalalla.

Ohje on Pirkan joululiitteestä vuodelta 2002. Hassua kyllä, täsmälleen sama ohje on myös uusimmassa RuokaPirkka-lehdessä, jonka varta vasten hain kaupasta. Itse tosin käytin valmiiksi suolattua savulohta, kun alkuperäisessä ohjeessa piirakkaan viipaloidaan raaka lohifilettä. Laitoin myös vähemmän riisiä ja käytin maustamiseen sitruunapippuria.

Tein tätä piirakka myöhemmin uudestaan ja mielestäni siitä tuli paremman makuista. Alla on kerrottu siis myös se täyte.

Kulibjaka eli lohipiirakka

1 pkt (600 g) isoja lehtitaikinalevyjä

Täyte 1:
300 g savulohta
4 kananmunaa
1½ dl puuroriisiä
vettä
suolaa
1 ruukkutilli
sitruunapippuria

Täyte 2:
1 dl basmati-riisiä
4 kananmunaa
200 g savulohta perattuna
1 dl ruokakermaa
½ dl hienonnettua tilliä
n. ½ tl suolaa


1. Ota lehtitaikinalevyt sulamaan.
2. Keitä kananmunat kypsiksi. Keitä riisi juuri ja juuri kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
3. Perkaa savukala. 
5. Kauli lehtitaikinalevy kokoon 30 x 40 cm. T'äytä kerroksittain: pohjalle riisiä, päälle puolet lohesta, kananmunista ja tillistä ja sitten toinen kerros kaikkia. Jos teet täytteen nro 2, niin sekoita keitetty riisi, suola, hienonnetetut kananmunat, tilli, savukala ja ruokakerma tasaiseksi seokseksi ja levitä taikinalevyn puolikkaalle.
6. Sulje piirakka ja koristele halutessasi. Painele haarukalla pintaan reikiä. Voitele kananmunalla.
7. Paista 225 asteessa 30 minuuttia.


sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Joulumuffinit


Joulun aikaan sopivia muffineita, joita maustavat karpalot, valkosuklaa ja mm. pomeranssinkuori sekä piparkakku.

Muffinien päälle tulevat piparkakut kannattaa tehdä valmiiksi ensin, sillä kun muffinitaikina on sekoitettu, se olisi hyvä saada uuniin pian.

Joulumuffinit (12 - 15 kpl)

200 g vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
½tl leivinsoodaa
100 - 120 g sokeria
50 g kuivattuja karpaloita
50 g valkosuklaata rouheena
50 g pähkinöitä rouhittuna
½ tl kanelia
½ tl kardemummaa
1 maustemitta jauhettua neilikkaa
1 maustemitta pomeranssinkuorta
1 maustemitta inkivääriä
2 dl maitoa
1 kananmuna
3/4 dl öljyä

piparkakkutaikinaa (n. 100 g)

1. Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa.
2. Vatkaa toisessa kulhossa sekaisin maito, kananmuna ja öljy. Yhdistä kuiviin aineisiin.
3. Jaa taikina muffinivuokiin.
4. Kauli piparkakkutaikina ohueksi levyksi (3 - 4 mm) ja ota muotilla pieniä piparkakkuja. Aseta jokaisen muffiin pinnalle yksi piparkakku.
5. Paista 200 asteessa 12- 15 minuuttia.








perjantai 25. marraskuuta 2011

Herkkulasagne


Parhaassa lasagnessa on paljon kastiketta ja se on ihanan lölllöä. Kotona lopputulos on harvoin ollut tuollainen, koska en jaksa tehdä tuorepastalevyjä ja keittää niitä. Mutta nyt huijasin vähän keittämällä tavalliset lasagnelevyt kypsiksi ennen lasagnen kasaamista. Hieman haastetta oli siinä, etteivät levyt takerru keitettäessä toisiinsa, mutta muutoin idea oli loistava. Juustokastikkeeseen käytin ruokakermaa ja emmental- sekä mozzarellajuustoraasteita. Ai että tuli hyvää!

Pikainen haku netissä osoittaa, että monet tosiaan keittävät lasagnelevyt. Mitä ihmettä? -Miksei kukaan ole kertonut minulle tästä aiemmin? Tästä lähdin taidan keittää.

Herkkulasagne

9 lasagnelevyä

Jauhelihakastike:
400 g paistijauhelihaa
400 g tomaattimurskaa
4 dl vettä
suolaa (n. 1 tl)
2 tl sokeria
2 rkl tomaattiketsuppia
mustapippuria
1 rkl kuivattua oreganoa
1 tl paprikajauhetta
½ - 1 tl chilimausteseosta
1 tl valkosipulijauhetta
tilkka vettä
2 rkl vehnäjauhoja

Juustokastike:
2 rkl öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 dl ruokakermaa
3 dl vettä
1,5 dl mozzarellajuustoraastetta
1 dl emmentaljuustoraastetta

1. Jauhelihakastikkeen valmistus: Paista jauheliha, lisää tomaattimurska, vesi ja mausteet ja keittele 15 minuuttia. Sekoita vehnäjauhot kylmään vesitilkkaan ja suurusta kastike. Tarkista maku.
2. Juustokastikkeen valmistus: Mittaa kattilaan öljy ja vehnäjauhot ja sekoita. Lisää kerma ja vesi ja kuumenna kastike. Keitä pari minuuttia. Sammuta levy ja lisää suola sekä juustoraasteet ja sekoita, kunnes juusto on sulanut kastikkeen sekaan.
3. Keitä lasagnelevyjä, kunnes ne ovat kypsiä.
4. Kadda vuoan pohjalle kolmasosa jauhelihakastikkeesta ja noin neljäsosa juustokastiketta. Nosta päälle kolme keitettyä lasagnelevyä. Tee toinen kerros samalla tavalla ja peitä lasagnelevyillä. Tee vielä kolmas kerros pelkällä jauhelihakastikkeella, peitä lasagnelevyillä ja kaada pinnalle loput juustokastikkeesta.
5. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes pinta saa hyvin väriä.





tiistai 22. marraskuuta 2011

Sitrusrahkakakku




Hedelmälautasella pyöri muutama pikkusitrus, joiden kuori oli sellaista ei niin hyvin irtoavaa sorttia. Siispä kehittelin reseptin, johon saan hyödynnettyä nuo klementiinit. Kaikki sitrusmaut käyvät tosi hyvin tähän loppusyksyyn ja joulunodotukseen.

Meillä onkin ripusteltu valoja ja laiteltu kodin pieniä asioita ihan urakalla. Viimevuotinen pitkä valosarja oli kadoksissa, mutta mies muisti, että se on ulkovajassa. Kärtin sitä useampana päivänä ja mies lupasi hakea, mutta koskaan ne eivät taloon asti ilmestyneet. Aika monennen kerran jälkeen mies sai kerrottua, missä ongelma on. "Siinä on niitä polttopuita ovella ja ne pitää ensin polttaa, että sinne pääsee kunnolla vajaan sisälle." Ehkä on parempi, etten sano tähän nyt enää yhtään mitään. Kävin ostamassa uudet valot. Ne yhdessä sitruskakun kanssa saavat kaiken turhan pois mielestä.


Tämä on kuin hyydykekakut, koostumuskin lähelle sama, mutta ilman liivatteita. Mukavan kirpeä, juuri makuuni. Herkkua! Mietin, että mitä tämän kanssa voisi tarjota. Ei välttämättä todellakaan kaipaa mitään, mutta kesällä tuoreet mansikat olisi kyllä ihania seuralaisia.

Kakusta tulee matala, piirasmainen.

Sitrusrahkakakku uunissa 


Pohja:
180 g digestive-keksejä
70 g voita sulatettuna

Täyte:
1 tl mandariinin raastettua kuorta
4 mandariini mehu (1,5 dl)
1 limen mehu
3 - 4 rkl sokeria

3 kananmunaa
½ dl sokeria
250 g rahkaa
2 dl vispikermaa
1 rkl sitruunamehua

1. Murenna keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sula voi. Painele leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan.
2. Keitä sitrussiirappi. Pese mandariinit huolellisesti ja raasta kuori. Halkaise sitten mandariinit ja purista talteen mehu. Sekoita kattilassa sokeri, mandariininkuori, mandariinien ja limen mehu. Keittele kasaan reilu vartti, kunnes jäljellä on noin 4 rkl paksuhkoa siirappia.
3. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa sekaan rahka, vispikerma ja sitruunanmehu sekä hieman jäähtynyt sitrussiirappi. Tarkista maku (makeus).
4. Kaada täyte pohjan päälle irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 45 minuuttia.
5. Jäähdytä kunnolla ennen tarjoilua. Tarjoa kylmänä.


maanantai 21. marraskuuta 2011

Punajuuripihvit


Kasvisruokailu on saavuttanut pysyvän jalansijan meidän ruokapöydässämme. Yhteishyvästä löytyivät nämä punajuuripihvit.

Punajuuripihvit 12 kpl

1 prk kermaviiliä
1 - 1½ dl korppujauhoja
1 peruna
2 - 3 punajuurta
2 kananmunaa
3/4 tl suolaa
½ tl kuivattua timjamia

1. Sekoita kermaviili ja korppujauhot.
2. Kuori ja raasta punajuuret ja peruna. Yhdistä raasteet kermaviili-korppujauhoseokseen.
3. Lisää munat, suola ja timjami. Jos taikina on liian vetistä, lisää hieman korppujauhoja.
4. Kuumenna paistinpannu ja paista pihvit voissa tai öljyssä. Nosta pannulle pihvimassaa ja painele noin 1½ cm paksuisiksi pihveiksi. Paista 4 pihviä kerrallaan keskillämmöllä noin 5 minuuttia per puoli.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Luumukakku


Makean ja kirpeän yhdistelmä toimii aina. Ja luumu ja kaneli -bueno!

Mittamäärät ovat grammoina enkä tiedä, joko joka kokilta löytyy keittiövaaka, mutta laitoin sulkuihin määrät desilitroina noin suunnilleen.

Luumukakku

125 g voita
125g vehnäjauhoja (2 dl)
100 g sokeria (1,2 dl)
1 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
8 luumua
2 rkl sokeria
1 tl kanelia

1. Pese luumut, halkaise ne ja poista kivet ja leikkaa luumut esim. kuuteen lohkoon.
2. Sekoita voi, vehnäjauhot, sokeri ja leivinjauhe tasaiseksi seokseksi. Voin on hyvä olla pehmeää.
3. Kaavi taikina toiselle reunalle ja riko toiselle reunalle pari kananmunaa. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja vatkaa sitten taikina ja kananmunat sekaisin.
4. Kaada taikina leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan. Nostele päälle luumulohkot ja sirottele päälle kaneli-sokerisekoitus.
5. Paista uuni alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia.
6. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

torstai 17. marraskuuta 2011

Broileriwokki


Wokkia on pitänyt tehdä jo pitkään ja yritin hieman hakea tähän sellaista kiinalaisen ruoan vivahdetta. Broilerisuikaleet marinoidaan soijassa maissitärkkelyksen kera. Kasvikset wokataan nopeasti ja siksi tuoreista kasviksista tulisi aina parempi kuin noista pakastewokeista (irtoaa nestettä), mutta enpä kehdannut alkaa pilkkomaan. Pähkinät ruoassa ovat ihania, chiliä olisi saanut olla enemmänkin. Pieni makeus kannattaa hakea ruokaan esimerkiksi juuri makealla soijakastikkeella tai sweet chili-kastikkeella.

Broileriwokki (4:lle)

125 g nuudeleita
vettä
suolaa

50 g cashew-pähkinöitä ja pinjansiemeniä

300 g broilerin filesuikaleita
1 rkl soijakastiketta
1 rkl maissitärkkelystä
2 rkl öljyä
450 g wokkivihanneksia
pala tuoretta inkivääriä
1 mieto punainen chili
1 rkl öljyä
1½ rkl viinietikkaa
2 - 3 ruokalusikallista soijakastiketta
(tarpeen mukaan suolaa, makeaa soijakastiketta tai cilikastiketta)

1. Sekoita filesuikaleisiin soijakastiketta ja maissitärkelystä. Anna levtä 15 minuuttia.
2. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.iin, että ne saavat aavistuksen kullanruskean värin.
3. Paahda pähkinöitä pannulla kunnes ne saavat kullanruskean värin.
4. Pilko ja hienonna chili ja inkivääri.
5. Paista broilerinfileet öljyssä. Siirrä sivuun odottmaan.
6. Wokkaa kuumassa pannussa vihannekset, chili ja inkivääri.
7. Lisää joukkoon broilerit, keitetyt nuudelit, paahdetut pähkinät ja mausteet. Sekoita. Tarkista maku.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Lime-passion-valkosuklaakakku isänpäiväksi



Isänpäiväkakuksi olin suunnitellut tällaisen kakun. Vauvan laskettu aika oli jo mennyt, joten pohdin useampana päivänä, että jokohan kannattaisi kakku tehdä, ettei jää tekemättä. Perjantaina vauvan tulon merkit olivat aika selvät, joten tein kakun aamupäivästä ja jäin odottelemaan, mitä tapahtuu. Iltaan mennessä tuli lähdön aika, mutta uskokaa tai älkää, viimeisenä asiana ennen kotoa lähtöä koristelin vielä kakun valmiiksi, jotta muut pääsevät herkuttelemaan. Kuvat on otetu hieman hätäisesti - ehkä ymmärrätte ü

Kakku on yhdistelmä kirpeyttä, raikkautta ja makeutta. Omaan makuun oli ehkä hieman liiankin makea, joten vähensin ohjessa lime curdin sokerin määrän 1½ dl:aan. Valkosuklaatäytteeseen ei kannata välttämättä laittaa sokeria laisinkaan. Mutta testailkaa makunne mukaan.

Kokeilin myös reunusta valkosuklaasta. Oli hieman liian korkea, mutta muuten onnistui hyvin. Käytin ihan Rainbown leivontasuklaata ja temperoin suklaan. Tosin lämmitin sen vähän liian kuumaksi, mutta ilmeisesti se ei haitannut.

Lime-passion-valkosuklaakakku


3 munan kakkupohja (valmista irtopohjavuoassa, johon kakku kasataan myöhemmin)
3 kananmunaa
1,2 dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutukseen noin 1 dl sitruunamehu-vesiseosta

Lime curd:
3 limen raastettu kuori (n. 2 tl)
3 limen mehu (1 dl)
2 kananmunaa
1½ dl sokeria

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi kattilassa. Lisää joukkoon limen mehu ja kuori. Kuumennamiedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen noin 10 minuuttia, kunnes seos sakenee. Nosta jäähtymään kylmään vesihauteeseen.

Lime curdia ja passionhedelmää

Valkosuklaatäyte:
2 dl kuohukermaa
300 g turkkilaista jogurttia (10 %)
150 g valkosuklaata
2 - 3 passionhedelmää
3 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua
(sokeria)

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Sulata valkosuklaa ja sekoita se jogurttiin. Vatkaa kerma. Liota liivatelehdet kuumaan tilkkaan sitruunamehua ja kaada seos ohuena nauhana jogurttiseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää täytteeseen kerma (ja tarvittaessa sokeria) ja passionhedelmien sisukset. Sekoita.

Koristeluun käytettiin kiiviä, karambolaa, kumkvatteja, viinirypäleitä, passionhedelmää ja limeä.

Halkaise kakkupohja kahtia. Aseta alaosa irtopohjavuokaan ja kostuta pohjaa hieman. Levitä pohjalle 2/3 lime curdista. Lisää sitten varoen 2/3 valkosuklaatäytteestä. Aseta päälle pohjan yläosa ja kostuta sitä hieman. Lisää loppu lime curd ja päälimmäiseksi loppu valkosuklaatäyte. Nosta hyytymään kylmään vähintään viideksi tunniksi tai yön yli.


Koristele kakku esimerkiksi valkosuklaareunuksella (väh. 100 g valkosuklaata) tai kermavaahdolla. Päälle tuoreita hedelmiä.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Uusi vauva

Isänpäivän kunniaksi esittelen meidän perheen uuden herkkusuun! Toinen tyttäremme syntyi 11.11.11 viikko lasketun ajan jälkeen, joten jatkossa meidän ruokapöydässämme ruokailee nelihenkinen perhe. Onkin jännä nähdä, että miten lapset ja harrastukset jatkossa ajallisesti toisiinsa lomittuvat!


torstai 10. marraskuuta 2011

Karpalo-valkosuklaakakku


Tämä on hieman jouluinen, kun pohjana käytin pipareita, mutta digestivet ja kaurakeksit käyvät luonnollisesti yhtä lailla. Alun perin resepti on saksittu irti Ilta-Sanomista ja tuollahan tuo resepti näyttää edelleen olevan. Alkuperäistä voi ihailla siellä. Siellä on muuten ihan aiheesta kommentoitu, että kinuskikastike valuu kakun välistä ja ei muutenkaan pysy kostean kakun kanssa kovin kauniina. Ehdotus: ei kannata laittaa kinuskia pinnalle kuin vasta juuri ennen tarjoilua. Lisäys 4.2.2012: Tehtiin kakku ilman kinuskia ja tarjoiltiin sitten kinuskikastikkeen kera, erittäin toimivaa!

Reseptiin tulevan kinuskikastikkeen valmistin ehdottomasti itse. Oppi on siis mennyt perille, kun noissa illallisohjelmissa aina kokit kiljuvat, että älkää hyvä tavaton käyttäkö sitä kaupan valmista kinuskia kun itse on niin helppo tehdä ja tulee sata kertaa parempaa. Onko sitten noin.. Sama lauluhan koskee myös sitä valmista kermavaahtoa, mutta se onkin jo älyttömän helppo uskoa!

Tuo kakun täyte eli jogurtti-valkosuklaa-kermaseos on ihan ehdottoman hyvää, tätä kokoonpanoa pitää soveltaa muihinkin kakkuihin.

Karpalo-valkosuklaakakku 

170 g pipareita
75 g voita

4 dl turkkilaista jogurttia
200 g valkosuklaata
2 dl vispikermaa
3 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua
200 g jäisiä karpaloita

Kinuski:

2 dl vispikermaa
1½ dl fariinisokeria
20 g voita
ripaus suolaa (ehkä 1/5 tl)

1. Valmista ihan ensin kinuskikastike. Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri ja keitä hiljalleen 20 minuuttia. Sekoita joukkoon voinokare ja ripaus suolaa. Anna jäähtyä.
2. Jauha piparit murusiksi ja sekoita joukkoon voi. Painele leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan.
3. Mittaa kulhoon turkkilainen jogurtti. Sulata valkosuklaa varoen mikrossa ja vatkaa se jogurtin joukkoon.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se jogurttiseokseen.
5. Liota liivatelehtiä hetki kylmässä. Liota ne kuumaan sitruunanmehutilkkaan. Kaada seos ohuena nauhana jogurtti-kermaseokseen koko ajan sekoittaen.
6. Kaada puolet kermaseoksesta vuokaan piparipohjan päälle. Ripottele päälle karpalot ja lusikoi päälle suurin osa kinuskikastikeesta. Leivtä loppu kermaseos päälle.
7. Nosta jääkaappiin jähmettymään yön yli. Kun kakun pinta on hyytynyt, sen voi koristella lopulla kinuskikastikkeella. Ennen tarjoilua koristele pinta vielä valkosuklaalastuilla ja karpaloilla.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Blogi uudistui ja vinkkejä kakkuun kaivataan!

Kun haikara ei tuo vauvaa ajoissa, on aikaa keskittyä olennaiseen, eli laittamaan blogia parempaan asuun. Yllä olevasta palkista löytyy nyt välilehtiä, joista reseptejä on helpompi hakea ihan keittokirjatyyliin. Itseäni ainakin hieman harmistutti välillä painella hakusanoja ja yrittää etsiä juuri sitä tai tätä reseptiä. Blogeissa useinkin on helpointa kurkata etusivulla vilahtavia reseptejä tai suosituimpia juttuja, mutta jospa tämä hieman avaisi paremmin reseptimahdollisuuksia.

Vaihdoin myös vihdoin ja viimein Bloggerin uuteen käyttöliittymään ja sekin on vaatinut hieman tutustumista, mutta eiköhän se tästä. Joulukin lähestyy ja sitä ennen on vielä isänpäivä ja vauvan ristiäiset.

Videogame-kakku

Isänpäiväkakkuun pitäisi taas kehitellä ideaa. Yhdeltä sivustolta (kuva yllä) kävin katsastelemassa hirveimpiä hääkakkuja - en tiedä miksi - ja sieltä osui silmiin tuo. Se olisi mun miehelle just passeli isänpäiväkakuksi, heh. Viime vuonna kakussa oli kakkukuva, jossa Elli katseli maailmaa parin tunnin ikäisenä. Kyseessä oli suklaatäytekakkupohja ja täytteessä oli ainakin valkosuklaata ja damjia. Koristeet tein suklaasta ja kermavaahtoakin värjäsin hieman kaakaojauheella. Kuvan värit olivat kakkukuvassa aivan hirveät, mutta siihen en tietysti itse voinut juurikaan vaikuttaa. Olisinhan voinut tilata kuvan seepiana, olisi ehkä käynyt paremmin.


Olisi kiva kuulla, millaisia kakkuja siellä muitten keittiössä valmistuu. Pitänee käydä isänpäivän jälkeen kierroksella ja pitää vinkit mieleen. Iloisia kakkuhetkiä keittiöihin!