lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen avaus: Broileri-parsarisottoa


Englannissa vietetty viikko ja muutkin kiireet ovat saaneet aikaan säälittävää hiljaisuutta blogissani. Nyt yritän taas ryhdistäytyä, reissustakin on hauskoja ruokajuttuja kerrottavana. Mennään kuitenkin ensin tähän päivään.

Pääsiäinen aloitettiin yhden yön hotellilomalla ihan vain kahden. Päälle vähän sisustusshoppailua ja nyt illalla kokkailtiin tätä broileri-parsarisottoa. Idea tuli ihan suoraan Englannista ja italiaisesta ravintolasta, jossa vastaavaa herkkua söin.

Parsa keitetään erikseen juuro sopivaksi, samoin broileri paistetaan pannulla. Muutoin tehdään tavan risottopohja, johon ainekset sitten lopuksi sekoitetaan. Tällä kertaa käytin sitruunamehua happoa antamaan, mutta eihän valkoviinin voittanutta ole.

Broileri-parsarisotto 4:lle

1 nippu parsaa
1 rkl öljyä
1 rkl voita
1 sipuli hienonnettuna
3 dl risottoriisiä
1 kasvisliemikuutio
1½ rkl sitruunanmehua (tai 1 dl valkoviiniä)
8 - 9 dl vettä
1 - 2 rkl voita
50 g parmesania raastettuna
n. 200 g broilerin filettä kuutioituna
suolaa ja mustapippuria myllystä

1. Leikkaa parsojen varresta muutama sentti pois (puisevampi osa). Keitä parsat nuput ylöspäin n. 5 minuuttia. Leikkaa parsat paloiksi. Tässä vaiheessa voi vielä erotella mahdollisesti jääneet puisevat osat. Laita parsat sivuun odottamaan.
2. Kuumenna öljy ja voi kattilassa ja kuullota sipuli. Lisää risottoriisi ja sitruunanmehu ja hämmennä.
3. Lisää joukkoon kasvisliemikuutio ja kuumaa vettä vähitelleen sitä mukaa, kun entinen neste on imeytynyt riisiin.
4. Paista samalla filekuutiot pannulla keskilämmöllä, kunnes ne ovat kypsiä. Paloja ei ole tarkoitus ruskistaa liikaa. Mausta suolalla ja pippurilla ja laita nekin sivummalle odottelemaan.
5. Kun risotto on kypsää, lisää joukkoon kypsät parsanpalat, broileri, raastettu parmesan ja voi ja sekoita. Tarkista maku ja tarjoa heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti