maanantai 25. huhtikuuta 2011
Paahtopaistia ja balsamicosipulia lisäkkeineen
Jatketaan pääsiäisen menua. Joulun aikaan viimeksi tehtiin paahtopaistia, ja koska emme taida olla suuremmin lampaan ystäviä, niin paahtopaisti pääsi myös pääsiäispöytään. Se on kuitenkin makoisa ja simppeli ruoka ja voi sitten keskittyä erilaisiin lisäkkeisiin. Nyt seurana tarjoiltiin kermaperunoita, paistin kera haudutettua uuniporkkanaa, balsamicosipulia ja höyrytettyä kesäkurpitsaa sekä punaviinikastiketta.
Balsamicosipulit olivat aivan mahtavia. Sopivat erittäin hyvin naudan paistin kanssa ja suosittelisin niitä myös burgerien väliin ja lihamurekkeen ja jauhelihapivien seuralaisiksi, miksei muusin ja lihapullienkin kera. Kokeilkaa! Ohje on muuten Pirkan ohje.
Paahtopaistia on valmistettu jo aikaisemminkin. Nyt mentiin samalla reseptillä, mutta sisäpaistia oli noin 1,2 kg. Paahtopaistin kera uunivuokaan laitoin porkkanoita. Ne eivät kypsyneet paistin kanssa, mutta kun paistin sisälämpötila oli 59 astetta, nappasin paistin kääreisiin ja jatkoin porkkanoiden kypsennystä paistiliemessä 200 asteessa yhdessä kermaperunoiden kanssa. Balsamicosipulit voi valmistaa kasvislisäkkeistä ensin. Ne voi tarjota yhtähyvin haaleana tai kuumentaa pannulla uudelleen.
Balsamicosipulit
3 isoa sipulia
1 rkl öljyä
1/3 dl balsamicoviinietikkaa
½ dl vettä
1/4 - 1/2 tl suolaa
½ rkl sokeria
1. Leikkaa kuoritut sipulit puolirenkaiksi. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuleit muutama minuutti.
2. Lisää vesi, etikka ja mausteet. Hauduta kannen alla noin 15 minuuttia.
Höyrytetty kesäkurpitsa
1 kesäkurpitsa
voita
suolaa, pippuria
1tl oliiviöljyä
1. Pese ja kuutioi kesäkurpitsa. Höyrytä noin 8 minuuttia.
2. Laita kulhoon nokare voita, suolaa, pippuria, öljyä ja parmesaaniraastetta ja sekoita kuumat kesäkurpitsat joukkoon. Valmista juuri ennen tarjoilua.
Kermaperunat
500 g perunoita suikaleina
2 dl kermaa
½ tl suolaa
1. Kaada perunasuikaleet uunivuokaan. Lisää kerma ja suola ja sekoita.
2. Paista 200 asteessa 45-60 minuuttia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti