perjantai 1. huhtikuuta 2011

Nyt tiedän, mikä on eines! Ja paljastan lempieinekseni..

Ajattelin kevennykseksi esitellä teille oman lempieinekseni, kunnes juurikin tajusin, ettei se ole eines, vaan pakaste, tarkemmin raakapapakaste.

Eines on teollisesti valmistettu ja jatkokäsitelty elintarvike, joka on syötävää sellaisenaan tai lämmitettynä. Sana on kuitenkin ollut olemassa jo ennen kuin varsinaiset einekset on keksitty. Aiemmin ja edelleenkin sana tarkoittaa evästä (ruokaa).

No, kun nyt kerran vauhtiin pääsin, niin esittelen tässä sen minkä meinasinkin. Meidän pakastimesta löytyy usein Sitruunaleikkeitä. Ne ovat siis paneroitua seitifilettä (53 %) Tykkään niistä tosi kovasti ja lisäaineitakin on yksi vaivainen E414. Niin ja sitruunahappo, joka on kuitenkin täysin luonnollinen aine. Olen laiska laittamaan kalaa ja musertunut sen faktan alla, että ostamani kala on lähes aina viljeltyä ja niinpä meillä kala kuin kala ajaa kalan asemaa. Nämä kalapalat tulevat pysymään lautasillamme.



Vaikka pidän itseäni ruokatietoisena valikoijana, en täysin välttele eineksiä. Tänä vuonna olen ostellut ainakin seuraavia tuotteita: nakkeja, makkaraa, porkkanalaatikkoa, lähileipomon lihapiirakoita ja perunasalaattia. Hei, ja kerran lättypitsat siitä ärtyneenä etten löytänyt himoitsemiani leivonnaisia. Kahdesta ensinmainitusta olemme ostaneet nitriitittömiä vaihtoehtoja ja perunasalaatista sitä, mikä sisälsi vähiten lisättyjä aineita. Lähileipomon lihapiirakan koostumusta ei kaupassa ollut mahdollista selvittää eikä myöhemmin kotonakaan eli ainoa vaihtoehto olisi soitto leipomolle. Tällainen on kyllä kuluttajalta liikaa vaadittu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti