keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Puutarhan satoa
Pidän nyt ehkä kolmatta vuotta pientä kasvimaata omalla pihalla. Aloitin yrteillä, viime kesänä kasvatin oikein menestyksekkäästi kesäkurpitsaa ja yrttejä ja tänä vuonna hieman laajensin repertuaaria ja kyvlvin salaattia ja porkkanaa sekä sokeriherneitä. Vanhoina tuttuina jatkavat persilja, ruohosipuli, tomaatti ja kesäkurpitsa.
Olen laiska puutarhuri ja lisäksi huonomuistinen, joten kokeiluni ovat tähän asti hyvin maltillisia ja suosin kasveja, jotka kasvavat suunnilleen itsekeen ja vähällä vaivalla. Esimerkiksi tomaattini eivät ehdi tänäkään vuonna kypsyä, koska en saa aikaiseksi rakentaa lämpimää kulmausta niille enkä edes istuttanut taimia ajoissa ulos. Olin oikeastaan menettänyt uskoni jo ennen koko kesää.
Mutta ihanat sokeriherneet tuottavat nyt satoa! Huomaasin sen eilen ja ihan onnessani poimin palkoja ja niitä rouskuteltiin perheen kesken.
Suosittelenkin alkaville puutarhureille kasvatuslaatikon rakentamista (helpompi kitkeä ja pitää etanavapaana) ja kesäkurpitsan kasvatusta (itävät helposti ja taimet kestäviä, ehtii tuottaa satoa, vaikka odottaisi rauhassa taimien istuttamista ulos hallavaaran vuoksi) sekä sokeriherneen kasvatusta (herneet istutetaan suoraan maahan ja taimien hurjan nopeaa kasvua on mukava seurata, valkoiset kukat ovat kauniita, kuten koko kasvi).
-
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti