Possumaraton jatkuu. Ja ei kannata kauhistua näistä possun osista sillä tämäkin liha valmistui erittäin helposti mureaksi ja ilman pilkkomista. Oletteko kokeilleet? Kamara tuli tosin irrottaa, mutta meillä on lapsuudenkodissa veistelty tinteille talia, joten minua se ei kauhistuttanut, mutta rakas aviomieheni puistatteli vieressä ja käytännössä kieltäytyi naulaamasta sitä puuhun, joten tinttiset jäivät ilman apetta vaan johan tuo kevätaurinko lämmittää.
Samalla kauppareissulla siis etuselän kanssa ostin myös possun lapaa. Moni netistä löytämäni kotikokki oli sitä mieltä, että lapa on parasta kokonaisena kypsennettynä. Kovin huvittavaa oli lukea taisteluita siitä, että mikä on kunnon lihaa ja kenen mielestä ulkofile on mautonta lettua ja toisen mielestä ainoaa oikeata. Ehkä jokainen voisi joskus kokeilla sitä toistakin suuntaa kuin mihin on tottunut.
Possun lavan voi siis kypsentää kokonaisena tai pilkkoa ja käyttää vaikkapa karjalanpaistiin. Itse meinasin ensin tehdä ihan simppelin paistin, mutta päätin sittenkin maustaa lavan pihvimausteella (mustapippuria, paprikaa, timjamia, valkosipulia, valkopippuria). Tuli kiva grillimausteinen fiilis ja tykättiin kovasti. Tosin maustetta olisi voinu olla jopa vielä enemmän. Itse kypsensin lihaa vajaasa 150 asteessa reilun kolme tuntia, mutta hieman korkeampikin lämpö käy ja parituntinenkin ilmeisesti riittää.
Kokonainen possunlapa ja kasvikset uunissa (6:lle)
300 g lanttua
300 g porkkanaa
200 g sipulia
n. 1½ kiloa possun lapaa palana
3 tl suolaa
2 tl pihvimaustetta (suolatonta)
1. Kuori ja pilko kasvikset uunivuoan pohjalle.
2. Hiero lavan pintaan suola ja pihvimauste ja nosta lapa kasvisten päälle.
3. Kypsennä 150 asteessa 2 - 3 tuntia. Noin puolessa välissä (tai kun pinta on saanut hieman väriä) kypsennystä peitä paisti kannella tai foliolla.
4. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja kasvisten kera.
Uunissa possun lapa ja potlohko. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti